Savonlinnan seurakunta järjestää huomenna sunnuntaina kello 18 kaikille avoimen suruhartauden Savonlinnan tuomiokirkossa. Järjestelyitä on tehty niin seurakunnan, kaupungin kuin sairaanhoitopiirin kanssa.

Suruhartaus pidetään varhain lauantaiaamuna tapahtuneen liikenneonnettomuuden vuoksi. Onnettomuudessa kuoli kolme parikymppistä nuorta. Heidän lisäksi yksi loukkaantui vakavasti.

Seurakunnan puolelta suruhartaudesta vastaa kirkkoherran sijaisena toimiva rovasti Toivo Loikkanen.

– Suruhartaus kestää puolesta tunnista kolmeen varttiin. Kirkko on avoinna vielä senkin jälkeen iltakahdeksaan asti.

Hartauteen osallistuu noin kymmenen ammattihenkilöä kirkon ja Itä-Savon sairaanhoitopiirin puolelta. Kirkkoon mahtuu yhteensä noin 800 henkeä.

Loikkanen sanoo, että kirkot Savonlinnassa ja Kerimäellä ovat muutoinkin auki kesällä, ja siten on aina mahdollisuus tulla keskustelemaan.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Tältä näyttää Savonlinnan onnettomuuspaikalla – aurinkolasit ja auton osat muistuttavat onnettomuudesta 0:55
Tältä näyttää Savonlinnan onnettomuuspaikalla – aurinkolasit ja auton osat muistuttavat onnettomuudesta.

Savonlinnan yhteinen suru

Vielä eilen perjantaina Savonlinnassa vietettiin iloisissa tunnelmissa ja suurella ohjelmatarjonnalla kaupungin 383-vuotissyntymäpäivää. Päivä tunnetaan myös Pyhän Olavin päivänä.

Lauantaina Savonlinnassa kuitenkin herättiin päinvastaiseen tunnelmaan, suruun ja kuolemaan.

Onnettomuus koskettaa koko kaupunkia, eikä Savonlinnassa ole ennen vastaavaa surua koettu, Loikkanen kertoo.

Loikkanen oli toimittamassa aamupäivällä yhdet hautajaiset ja sen jälkeen vielä kahdet vihkimiset, kunnes kuuli onnettomuudesta työkaveriltaan.

– Epäuskoisuus ja järkytys olivat päällimmäisiä tunteita. Ajatuksemme ovat uhrien omaisten luona.

Loikkanen kertoo, että oli lukenut sosiaalisesta mediasta erään savonlinnalaisen surusta – henkilö oli itkenyt, vaikkei tuntenut yhtäkään onnettomuudessa ollutta.

– Oman aikansa vie selvitä tästä. Varsinkin heillä, joita tämä on koskettanut suoraan. Toivottavasti hekin selviävät tästä auttajien ja läheisten tuella.

Lue myös:

    Uusimmat