Kuntaehdokkaat – fyysinen kurittaminen ei kuulu kouluihin

MTV3 Uutisten kuntavaalikoneeseen vastanneet ehdokkaat ovat miettineet näkemystään muun muassa opettajien oikeuteen käyttää oppilaisiin fyysistä voimaa muutoin kuin uhkaavassa tilanteessa.

Kaikkien hallituspuolueita edustavien ehdokkaiden vastaus on – ehdoton ei. Hieman enemmän pakkasen puolelta kohti keskilinjaa nousivat kuitenkin kristilliset ja perussuomalaiset, mutta myös tässä joukossa ruumiilliseen kurittamiseen suhtaudutaan kielteisesti.

Keskusta tyytyväisin kouluihin

Eniten lastensa koulunkäynnin tasosta omassa kunnassaan ovat huolestuneet perussuomalaiset. Myös vihreät ja vasemmistoliittolaiset asettuivat näkemyksissään keskiarvoa piirun verran tyytymättömämpien joukkoon.

Tyytyväisimpiä lastensa koulunkäynnin ja sivistyksen tasoon olivat keskustan ehdokkaat, kuten myös kokoomuksen sekä Sdp:n, Rkp:n ja kristillisten kuntaehdokkaat.

Suomalaisia MTV3:n syyskuun lopussa avattu vaalikone kiinnostaa, kun koneella on vierailut jo yli käyttäjää yli 420 000 käyttäjää. Konetta voi hyödyntää vielä vaalipäivänä.

Kuntavaalit järjestetään sunnuntaina 28. lokakuuta. Vaaleissa valitaan yhteensä noin 10 000 valtuutettua, joiden nelivuotinen kausi alkaa 1. tammikuuta 2013.

Lue myös:

    Uusimmat