Kundi ei pääse kotiin vielä aikoihin

Jääkiekon maailmanmestaruuden merkiksi Suomelle annettu pokaali, Kundi, aloittaa tänään Suomen valloituksensa Turusta. Nuorella Kundilla on vielä pitkä matka ennen kuin se pääsee kotiin.

Kotihan Kundilla löytyy Tampereen jääkiekkomuseosta.

Tämänhetkisen kalenterin mukaan kansanjuhlia järjestetään vielä kesäkuun puolella. Kansanjuhlissa Kundi esittää ansaitusti pääosaa. Jääkiekkoliiton viestintäpäällikkö Henna Malmberg kuitenkin sanoo, että Kundin ylpeä esittely ei pääty tähän.

– Pitkin kesää on paljon erilaisia tapahtumia, joihin pelaajat haluavat viedä pokaalia, Malmberg sanoo.

– Tuskin kukaan tietää, koska se lopullisesti viedään museoon.

Erityisesti päävalmentaja Jukka Jalosella on paljon edustustilaisuuksia, joissa Kundi on odotettu vieras. Jääkiekkoliitosta koordinoidaan, miten pokaali liikkuu, joten ihan jokaiseen kissanristiäiseen sitä ei viedä.

Kun Kundi päättää raskaan retkensä, se pääsee isoveljensä, vuoden 1995 mestaruuspystin, kaveriksi jääkiekkomuseoon.

Lue myös:

    Uusimmat