Mainos

Kulttuurirahasto jakoi apurahoja ja palkitsi kulttuuritekoja

Suomen kulttuurirahasto jakoi vuotuiset apurahansa ja palkintonsa Helsingin Finlandia-talossa tänään. Rahasto myönsi runsaalle tuhannelle taiteen ja tieteen tekijälle yhteensä 20,3 miljoonaa euroa, mikä on suunnilleen yhtä paljon kuin kahtena viime vuonna.

Apurahan sai 14 prosenttia hakijoista.

Merkittävistä kulttuuriteoista rahasto palkitsi tällä kertaa akatemiaprofessori Kari Astalan "matemaattisista läpimurroista ja tieteen luovasta soveltamista", lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren "sanavalmiista kasvattamisesta ja nuorten rohkeasta puolustamisesta" sekä sarjakuvataiteilija Ville Tietäväisen "taiteellisesta rohkeudesta ja ihmisyyden puolustamisesta".

Kukin palkittu sai 30 000 euroa.

Suomen kulttuurirahasto aloittaa viime vuonna julkistamansa suuren maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen huomenna. Tavoitteena on saada aikaan valtakunnallinen malli kolmen vuoden aikana. Mukana ovat myös sisäasiainministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, Suomen kuntaliitto ja Svenska kulturfonden.

(MTV3 - STT)

Katso palkittujen haastatteluja (Kymmenen uutiset 27.2.2011)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.