Kulttuuripomo Rosa Meriläinen alan uusista miljoonaleikkauksista: 300 000 lasta ja nuorta jää lähivuosina ilman kulttuurielämystä, joita aiemmat ikäluokat ovat saaneet

Mitä 18 miljoonan euron lovi tarkottaisi kulttuurialalle? 2:58
Näin leikkausten vaikutukset näkyisivät kulttuurialalla – vieraana Rosa Meriläinen

Kulttuurialalla pelätään, että kaavailtujen leikkausten vuoksi kulttuurista tulee tulevaisuudessa yhä enemmän vain hyvätuloisten oikeus.

Opetus- ja kulttuuriministeriö kertoi tiistaina, miten jo aiemmin päätetyt Veikkauksen pelituottojen laskusta johtuvat 43 miljoonan euron leikkaukset tarkalleen kohdistetaan. Leikkauksista isoin potti, 18 miljoonaa, kohdistuu kulttuurialalle.

Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö Kulta ry:n pääsihteeri Rosa Meriläisen mukaan leikkausten seurauksena kulttuurin tarjonta vähenee ja yksipuolistuu. Lisäksi työpaikkojen menetys on väistämätöntä.

– Leikkausten vaikutukset ovat yhtä moninaiset kuin kulttuurialakin.

Meriläisen mukaan lähes 300 000 lasta ja nuorta jää tulevina vuosina ilman sellaista kulttuurielämystä, joita aikaisemmat ikäluokat ovat saaneet.

"Kohtuutonta"

Kulttuuriala kuuluu Suomessa ja muualla EU-alueella koronapandemiasta pahiten kärsineiden alojen joukkoon.

– Koronan päälle nämä leikkaukset ovat kohtuuttomat. Nyt kun ovet vihdoin aukeavat, meidän pitäisi saada sanoa ihmisille "tervetuloa, meillä on riemua ja iloa tarjolla".

Video: Näin leikkaukset kulttuuriin, urheiluun ja tieteeseen aiotaan kohdistaa: "Moni puhuu jopa mustasta päivästä"

Kulttuuri-, urheilu- ja tiedeleikkausten kohteet selvillä 2:12

Meriläisen mukaan kulttuurin tukemista voitaisiin tukea esimerkiksi yksityisten lahjoitusten verovähennysoikeuden laajentamista kulttuuriin ja tieteeseen. Valtion ja kuntien perusrahoitusta se ei kuitenkaan voi Meriläisen mukaan korvata.

– Se takaa kulttuurin ja taiteen saavutettavuuden koko maassa kaikenlaisille suomalaisille. Jotta kaikille löytyisi se oma juttu, johon on varaa. Suomalaiset ovat kulttuurikansaa.

Meriläinen on huolissaan siitä, että yhä harvemmalla olisi jatkossa mahdollisuus nauttia kulttuurista.

– Kulttuuri kuuluu kaikille, ei vain hyvätuloisille.

Lue myös:

    Uusimmat