"Kuljetukset saatava tehokkaammiksi EU:ssa"

Julkaistu 22.09.2006 12:06(Päivitetty 25.09.2006 19:09)

Liikenne- ja viestintäministeriö Susanna Huovinen arvioi, että logistiikka on eEuroopassa merkittävä kilpailukykytekijä.

Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovisen mukaan Euroopan kallis kuljetusjärjestelmä antaa kilpailuetua Pohjois-Amerikalle. Hän vaati, että kuljetukset on saatava Euroopan unionissa tehokkaammiksi.

Logistiikan eli kuljetusjärjestelmien aiheuttamat kustannukset ovat Euroopassa noin 13 prosenttia bruttokansantuotteesta, kun Yhdysvalloissa kustannukset ovat noin 10 prosenttia. Tämä on eurooppalaisille haitta, Huovinen huomautti.

Hän arvioi, että logistiikka on merkittävä kilpailukykytekijä. Aiheen tärkeys on vielä selvempi pienille ja syrjäisemmille maille kuin Suomi.

Huovinen puhui Elinkeinoelämän keskusliiton ja sen eurooppalaisen kattojärjestön Unicen seminaarissa Helsingissä tänään.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Talous