Kuka sanoi mitä kenestä Lahdessa?

Keskustan puoluekokousedustajat kehuivat ehdokkaidensa kykyjä kolmatta tuntia Lahden puoluekokouksessa.

Puheenjohtajaksi?

Vahvimpina ehdokkaina puheenjohtajaksi ovat hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi sekä elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen. Muut ehdokkaat ovat ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen ja kansanedustaja Timo Kaunisto.

- Timo Kaunisto on ensimmäisenä tunnistanut puoluetta kohtaavat uhat ja lausunut ne julki. Pekka Kuusisto, Varsinais-Suomi

- Niskavuoren Loviisan sisulla Mari Kiviniemi. Pertti Miikkula, Etelä-Häme

- Kiviniemellä ei ole tekstiviestiskandaaleja eikä hurjia miesjuttuja. Jouni Eskola, Varsinais-Suomi

- Mari potkaisee meidät taas liikkeelle. Jaana Vainionpää-Tahvanainen, Keski-Pohjanmaa

- Marin poliittisesta linjasta näkyy, että hän on kotoisin Alkion kotimaakunnasta. Anne Ojajärvi, Etelä-Pohjanmaa

- Maurin brändi ei ole rakentunut mainostoimistossa. Hannu Takkula, europarlamentaarikko

- Pekkarisen ahkeruus on käsite. Hannu Hoskonen, Pohjois-Karjala

- Pekkarinen pärjää Kataiselle ja Urpilaiselle televisioväittelyissä. Jukka Tikanmäki, Pohjois-Pohjanmaa

- Karismaattinen, aikaansaava ja kokenut Mauri Pekkarinen. Hanna Huttunen, Pohjois-Karjala

- Valitkaa Paavo, hän on kunnon mies. Kirsti Viljamaa, Pohjois-Savo

- Paavo on takuutavaraa. Paavo on paras vertaistensa joukossa. Jorma Tikkanen, Pohjois-Pohjanmaa.

Puoluesihteeriksi?

Puoluesihteerin paikasta kamppailevat Jarmo Korhonen, Timo Laaninen ja Simo Sorsa

- Jarmo on joutunut kohtuuttoman ajojahdin kohteeksi. Onko meillä varaa menettää hänet? Sari Palmu, Etelä-Pohjanmaa

- Tarvitsemme aatteen lisäksi myös rahaa. (Korhosen puolesta) Jorma Tikkanen, Pohjois-Pohjanmaa

- Laaninen ladulle. Veijo Karkkonen, Pohjois-Savo

- Puheenjohtajan vaihtuessa on luonnollista, että puoluesihteeri vaihtuu. Siksi Laaninen. Minna Lilja, Ylä-Savo

Varapuheenjohtajaksi?

Varapuheenjohtajaehdokkaita ovat Hannu Hoskonen, Elsi Katainen, Tuomo Puumala, Antti Rantakangas, Annika Saarikko ja Andi Mwegerano.

- Tarvitsemme puolueen johtoon nuorta voimaa ja vahvoja naisia: kannatan varapuheenjohtajaksi Annika Saarikkoa ja Elsi Kataista. Eero Lankia, Uusimaa.

- Varapuheenjohtajille annettava lisää tilaa puoluejohdossa ja heidän tunnettava maakuntien arki. Parhaat henkilöt tähän ovat Hoskonen ja Katainen. Hannes Rossi, Pohjois-Karjala.

- Esitän keskustanaisten varapuheenjohtajaa Elsi Kataista sekä joukkuepelaaja Timo Kaunistoa. Rauno Kettunen, Pohjois-Savo.

- Rantakangas, Puumala ja Saarikko varapuheenjohtajiksi. Energiaa, temperamenttia, aitoa iloa toimia keskustassa. Mailis Tikkanen, Pohjois-Pohjanmaa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat