Kristiina Brask: En halua tähdeksi

Kuva: www.kristiinabrask.fi
Kuva: www.kristiinabrask.fikristiinabrask.fi 2007
Julkaistu 06.11.2007 17:30

Idols-kisassa kolmanneksi sijoittunut Kristiina Brask julkaisee esikoislevynsä Silmät sydämeeni keskiviikkona. Viihdeuutiset tapasi Idolsissa ihastuttaneen savolaisneidin levynjulkaisukeikkansa alla.

Kristiina kertoo elävänsä "satua ja unelmaa" ja kiittelee, että Asko Kallosen kanssa työstetystä esikoislevystä tuli parempi kuin hän itse kuvittelikaan.

- Toivon, että ihmiset saavat levystäni iloa, piristystä ja löytävät sekä sanoituksista että musiikista itselleen paljon, Kristiina sanoo.

Kristiina ei halua ottaa paineita siitä, myydäänkö hänen levyään edes likimain yhtä paljon kuin Idols-kavereiden Ari Koivusen, Anna Abreun ja Kristian Meurmanin menestyslevyjä.

- Olen onnellinen, että pääsin tekemään musiikkia. Levymyynti on pienempi juttu, mutta se toki mahdollistaa sen, että jatkossakin saisi tehdä musiikkia.

17-vuotiasta Kristiinaa ei kauhistuta myöskään se, että levynjulkaisun myötä edessä odottaa rankka keikkaelämä ja jatkuva julkisuus.

- Tiesin kun kisaan osallistuin ja levyntekoon lähdin, että aikuisten hommiin olen hakenut. Totta kai on isot saappaat täytettävänä, mutta kovasti yritän.

- En ehkä halua edes tähdeksi, mutta haluan pystyä antamaan ihmisille jotakin musiikkini kautta ja päästä tekemään ja esittämään musiikkiani muille. Julkisuus ja tähteys on vain työkalu. Sen kautta pystyn jatkamaan tätä työtä ja ihmiset kuulevat minusta ja minkälaista musiikkia teen.

Kristiinalla on haaveena, että hän ei jäisi vain Idols-tähdenlennoksi vaan saisi jäädä suomalaiselle musiikkitaivaalle pidemmäksi aikaa.

- Viiden vuoden päästä toivon, että minulla on ylioppilaslakki päässä ja niin sanottu oikea ammatti ja koulut käyty. Haaveena olisi, että saisin tästä musiikista ammatin ja saisin keikkailla ja tehdä musiikkia.

Katso Kristiinan haastattelu.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki