Venäjän Natalja Neprjajeva hiihti maastohiihdon Tour de Skin toiseksi viimeisen etapin voittoon Italian Val di Fiemmessä. Venäläistähti oli hiihtänyt kilpailun aikana Suomen Krista Pärmäkosken ja Norjan Heidi Wengin suksien kannoille.
Neprjajeva kasvatti voitolla eroa muihin ja lähtee reilun minuutin etumatkalta tiistain loppunousuun. Kilpailussa riitti kuitenkin jossiteltavaa, sillä venäläinen oli hiihtänyt toiseksi tulleen Wengin ja kolmanneksi hiihtäneen Pärmäkosken suksien kannoille. Pärmäkoski kertoi tapahtuneesta Viaplayn haastattelussa.
– Se lisäsi vähän maitohappoja. Meinasin kolmannella kierroksella vähän katketa, mutta sain sitten porukan vielä kiinni, Pärmäkoski sanoi.
Weng joutui samanlaiseen tilanteeseen kilpailun aikana.
– Hän hiihti suksilleni ylämäessä, minkä vuoksi en päässyt kovempaa. En ärsyyntynyt siitä, sellaista tapahtuu joskus. Se oli vain ikävää, Weng kertoi NRK:lle kisan jälkeen.
Norjalaisen mukaan ongelma ratkesi, kun hän päästi venäläisen ohitseen. Weng nousi kakkostilallaan kokonaistilanteessa viidenneksi.
Suomalaishiihtäjät Pärmäkoski ja Kerttu Niskanen lähtevät loppunousuun hyvistä asetelmista. Niskanen on kolmantena minuutin ja 19 sekuntia perässä kärkeä. Pärmäkosken sijoitus on neljäs ja matkaa Neprjajevaan on minuutti ja 21 sekuntia.