Euroryhmän pöytään kaksi Kreikka-esitystä – "aikamoista pingistä"

Kreikka ja lainoittajat ovat valmistelleet kilpailevat ehdotukset pohjaksi euroryhmän pian alkavaa kokousta varten.

EU-lähteen mukaan lainoittajat ovat yksimielisesti hyväksyneet joukon asiakirjoja, jotka voivat olla sopimuksen pohjana.  
Kreikan edustaja puolestaan sanoo, että Kreikan ehdotuksia on tarkennettu ja ne esitellään euroryhmälle.  

– Nyt on ainakin ensimmäistä kertaa esitys pöydällä, joskin niitä on kaksi ja niissä on aika suuria eroja, sanoi valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) kokoukseen tullessaan.  

Erot liittyvät muun muassa puolustusmenoihin ja kreikkalaisten saarien arvonlisäverotukseen.  

– Toistaiseksi pahin (skenaario) on se, että jatketaan huomenna. Kyllä tämä prosessi tässä vielä jatkuu. Aikamoista edestakaista pingistähän tämä tietysti on, Stubb totesi.  

Kyseessä on jo neljäs euromaiden valtiovarainministerien kokous viikon sisään.  

Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble sanoi Kreikan ja lainoittajien olevan jopa kauempana toisistaan kuin aiemmin.

– Kreikkalaiset ovat ennemminkin ottaneet askeleita taaksepäin, sanoi Schäuble mennessään euroryhmän kokoukseen.  

Kreikan pääministeri Alexis Tsipras otti aiemmin eilen kantaa EU:n Kreikka keskusteluun Twitterissä.

Tsipras luottaa siihen, että lainaneuvotteluissa syntyy kompromissi tämänhetkisestä umpikujasta huolimatta.  

Tsipras sanoi EU:n huippukokoukseen saapuessaan, että Kreikan ehdotus on kattava. Tsipras uskoo sen auttavan sovun löytymisessä.  

Lue myös:

    Uusimmat