Kova treenitahti näkyy TTK-kisaajissa – Kiti Kokkonen joutui lääkäriin varvasongelmien vuoksi: "Mietin mielessäni, että nyt tämä matka loppui tähän"

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa mukana kilpaileva näyttelijä Kiti Kokkonen kärsii jalkaongelmista.

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa tanssiopettaja Marko Keräsen parina tanssiva näyttelijä Kiti Kokkonen on kärsinyt varvasongelmista kauden aikana. Kokkonen kertoo aloittaneensa tanssimisen täysin nollatasosta ja nykyään hän treenaa jopa neljä tuntia päivässä. Kova treenitahti on vaikuttanut hänen vointiinsa.

– Yksi varvas oli shokissa. Pikkuvarvas ja se toinen siinä vieressä olivat todella kipeät. Menin aamulla lääkäriin. Mietin mielessäni, että nyt tämä matka loppui tähän. En saanut kenkiä jalkaan ja lähdin aamutossuissa hortoilemaan lääkäriasemalle, Kokkonen kuvailee.

– Ei ollut murtumia, mutta varvas oli shokissa. Sanottiin, että pikkuvarpaan pitää ottaa etäisyyttä toiseen varpaaseen, mutta nyt se voi jo paremmin. Mutta kyllä se vielä iltaisin vähän vihoittelee, että kyllä sillä vielä pientä stressiä on.

Kokkosella alkoi viikonloppuna myös jo aiemmin kuvatun Tanhupallon oma show. Näyttelijä kertoo saaneensa ohjelmasta paljon palautetta.

– On tullut tosi kivaa palautetta. Ihmiset ovat voineet katsoa koko perheen kanssa ohjelmaa, niin se on parasta palautetta.

Tanssii Tähtien Kanssa mtv-palvelussa ja MTV3-kanavalla sunnuntaisin klo 19:30. Tanssikupla mtv-palvelussa maanantaisin ja perjantaisin

Lue myös:

    Uusimmat