Kouvolan Korialla asustavaa 11-vuotiasta Leo-poikaa ei yksinkertaisesti saa sisälle nukkumaan. Leon äiti Minna kertoo nyt MTV Uutisille perheensä kuulumiset.
Kerroimme kesäkuussa Kouvolan Korialla asuvasta, tuolloin 10-vuotiaasta Leo Ampujasta, joka oli nukkunut jo vuoden verran ulkona, perheensä omakotitalon parvekkeella. Leo ja hänen äitinsä Minna kertoivat kesällä MTV Uutisille pojan ihastusta ja kunnioitusta herättävästä elämäntavasta.
– Viime kesäloman alussa vuosi sitten Leo sai idean Urho-veljen kanssa että laittavat Urhon pienen teltan parvekkeelle ja nukkuvat siellä. Urho taisi yhden yön siellä nukkua, Leo taas innostui tästä nukkumisesta ulkoilmassa niin kovasti, että siellä edelleen hän vaan yöt nukkuu, Leon äiti Minna Ampuja kertasi.
LUE LISÄÄ: 10-vuotias Leo on nukkunut jo vuoden parvekkeella – Minna-äiti ei saa maaniteltua sisälle edes kovalla pakkasella: "Mulla on täällä lukemista, mamman kutomat villasukat ja yöpipo"
Äiti Minna on ollut välillä vähän huolissaankin Leo-pojan elämäntavasta, erityisesti talven pakkasissa ja tuiskuissa. Kun tuuli on ollut melkoinen ja taivaalta tuiskuttanut räntää, sisällä on mietitty lähteekö poika telttoineen tuulen mukana matkoihin. Leo ei kuitenkaan ole tuiskuista välittänyt, sillä ulkona uni maistuu niin sikeästi, ettei teltan ulkopuolinen elämä häiritse.
