Kouluruokailusta vatsantäytettä ja oikeita ruokailutottumuksia

Maksutonta kouluateriaa on Suomessa tarjottu jo yli 50 vuotta. Perusopetuslain mukaan opetukseen osallistuvalle on annettava jokaisena työpäivänä tarkoituksenmukaisesti järjestetty ja ohjattu, täysipainoinen maksuton ateria. Kouluruokailu antaa oppilaalle paitsi maittavaa vatsantäytettä myös mahdollisuuden oppia hyviä ruokailutapoja ja -tottumuksia. Kuntien ja koulujen tarjoama ateria koostuu monipuolisista raaka-aineista ja lisukkeina on salaattia ja leipää. Ruoka on usein itsepalvelulinjastossa, jolloin oppilas voi itse valita sopivan määrän ruokaa.

Maito ja Terveys ry:n tänä vuonna tekemän tutkimuksen mukaan 89 prosenttia yläasteikäisistä oppilaista kävi kouluruokalassa syömässä. Pääruuan söi 95 prosenttia, salaatin 47 prosenttia, leivän 58 prosenttia ja maidon tai piimän joi 51 prosenttia oppilaista. Pääruoka oli hyvää useamman kuin joka toisen mielestä, huonoksi sen arvioi 17 prosenttia oppilaista. Ruokaa otti, mutta jätti melkein joka kolmas, 27 prosenttia.

Tutkimukseen osallistuneista oppilaista lähes joka toinen söi kouluruuan lisäksi jotain muuta, kuten makeisia koulussa. Myös virvoitusjuomia juotiin, joissain kouluissa on jopa virvoitujuoma-automaatti.

Kolmannes päivän ravinnontarpeesta

Ruokalistat suunnitellaan kouluille niin, että oppilaat saavat myös ravitsemuksellisesti oikeaa ruokaa. -Lounaan tulee noudattaa valtakunnallisia ravitsemussuosituksia, kertoo ravitsemustyönjohtaja Anitta Laurila pohjoispohjanmaalaisesta Iin kunnasta. Ravitsemussuosituksissa koululounaan suositellaan tyydyttävän kolmanneksen koululaisen päivän ravinnontarpeesta. Sodexhon teettämän tutkimuksen mukaan koululaisten vanhemmista yli puolet katsookin, että kouluaterian pitäisi kattaa kolmasosa päivän ravinnontarpeesta. Kuitenkin 37 prosenttia vanhemmista odottaa kouluruokailusta saatavan puolet päivän ravinnonsaannista.

Kouluaterian kustannukset vaihtelevat eri kunnissa. Vantaalla se oli vuonna 2002 ala-asteella 1,59 euroa ja yläasteella ja lukioissa 1,55 euroa. Hinta sisältää myös kiinteistömenot ja hallinnon palkat eli kaikki ruokapalvelujen menot. Kangasalan kunnassa Pirkanmaalla vastaava luku ala-asteiden kohdalla oli 2,13 euroa.

Maksuton kouluateria lakisääteisenä oikeutena on vain Suomessa ja Ruotsissa. Monessa maassa vähävaraiset voivat saada maksutta ruokaa, mutta muut joutuvat maksamaan ateriastaan.

(MTV3-Finfood)

Lue myös:

    Uusimmat