Koulujen maskinkäyttösuosituksista alueellisia, alakouluissa opetusryhmiä ei tarvitse pitää erillään – suositukset päivittyivät

Valtakunnallinen suositus pitää alakoulujen opetusryhmät koulupäivän ajan erillään poistuu, linjaavat opetusministeriö ja Terveyden hyvinvoinninlaitos (THL) varhaiskasvatusta ja opetussektoria koskevissa uusissa suosituksissaan.

Uudet suositukset korvaavat elokuussa annetut vastaavat suositukset.

Korkeakouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa on jatkossa mahdollista pitää suuria luentotilaisuuksia, jos järjestelyissä huomioidaan väljyys. Aiemmissa suosituksissa suurten luentotilaisuuksien järjestämisessä hyödynnettiin etäopetusta.

Opetusministeriön uudessa suosituksessa muistutetaan, että luentojen järjestäminen etäyhteyksillä on edelleen mahdollista.

Myös opetusministeriön aiempi kahden metrin turvavälisuositus korkeakoulujen ja toisen asteen oppilaitoksien tilajärjestelyjen huomioinnissa poistuu.

Maskien käytön suositukset voivat vaihdella alueellisesti

Opetusministeriön tiedotteen mukaan uusilla suosituksilla korostetaan paikallisia koronaturvallisuustoimia. Mahdollisia tartuntaryppäitä pyritään torjumaan ensisijaisesti tartuntatautilakiin perustuvilla paikallisilla ja alueellisilla toimilla.

Varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa koronaviruksen tartuntariski on THL:n seurannassa ollut pieni, joten valtakunnallista suositusta maskien käytöstä varhaiskasvatukselle tai opetussektorille ei anneta.

Rajatumpia ja alueellisia suosituksia kasvomaskien käytöstä voidaan kuitenkin yhä antaa. Alueelliset ja paikalliset viranomaiset voivat antaa omaan riskiarvioonsa perustuvia suosituksia, ja myös koulutuksen järjestäjät voivat antaa opetus- ja tenttitiloja koskevia suosituksia.

Aiemmassa opetusministeriön suosituksessa kehotettiin noudattamaan THL:n ja paikallisten viranomaisten suosituksia maskien käytöstä. Opetukseen ja oppilaitosten toimintaan ei suositusten mukaan pidä edelleenkään osallistua oireisena. Myös tilojen tehostetun puhdistamisen ja käsienpesumahdollisuuden tarjoaminen säilyvät suosituksessa.

Lue myös:

    Uusimmat