Koskettava kuva: Toinen mäkikotka saapui yksin hyvästelemään Nykäsen – näin koskettavasti Ahonen on muistellut ystäväänsä

Mäkihyppylegenda Matti Nykänen siunataan tänään haudan lepoon Jyväskylässä. Yleisö pääsee tämän jälkeen kunnioittamaan Nykästä hautajaissaattueen reitillä.

MTV Uutiset seuraa hautajaispäivän tapahtumia tiiviisti koko päivän. MTV Uutiset Live näyttää koskettavimmat hetket suorana tapahtumapaikalta.

Paikalle on saapunut jo paljon Nykäsen lähiomaisia sekä ystäviä. Yksi suuren kukkalaitteen kanssa paikalle saapuneista on mäkihyppääjä Janne Ahonen, joka saapui paikalle kello 11 maissa.

Nykänen oli toisen mäkikotkan Janne Ahosen esikuva. Kaksikkoa ei nähty yhdessä maajoukkueessa, mutta kansallisella tasolla suomalaisen mäkihypyn suurimmat nimet kohtasivat toisensa.

Ahonen vieraili helmikuun alussa MTV Uutisten erikoislähetyksessä, jossa muisteltiin Nykästä. Hän kertoi tuolloin, että he eivät keskustelleet Nykäsen kanssa uran lopettamisesta.

– Siitä emme puhuneet, mutta se on tärkeää urheilijalle, että uran jälkeen on sitä täytettä ja korviketta. Matilla oli korviketta, mutta siellä olisi voinut olla toisenlaisia asioita mukana. Jokaisella meillä on kuitenkin oma elämämme ja Matti teki ehdottomasti sitä, mitä halusi tehdä. Hän ei välittänyt muista tai muiden mielipiteistä, Ahonen sanoi. 

Pitkän ja ansiokkaan uran tehnyt Ahonenkin oli itsekin aikamoinen menijä.

– Joo, niin olin. Sieltä kuitenkin tavoitin sen jarrupolkimen vähän aikaisemmin miten Matti. Kyllä siitä keskusteltiin, mutta meillä jokaisella on omat juttumme, ja Matti teki nimenomaan niin kuten itse halusi. Sellaisia me olemme, Ahonen toteaa. 

Lue myös:

    Uusimmat