Koronavirus on eristänyt ihmiset koteihinsa – näinkin jouluisella tavalla tunnelmaa voi piristää

1:33
Koronavirus iski rajusti kulttuurielämään. Arvaatko, mitä jotkut artistit sitten keksivät?

Yhdysvalloissa jotkut ovat kaivaneet jouluvalot jälleen esiin. Aiheesta kertoo muun muassa CNN.

Koronaviruspelko ja eristäytyminen voi tuntua raskaalta. Yhdysvalloissa on keksitty tuoda valoa henkiseen pimeyteen jouluvaloilla. 

Fox News -sivuston mukaan trendi lähti liikkeelle Twitteristä. Ihmiset kertoivat ripustaneensa joulukoristeet takaisin ja kehottaneet muita tekemään samoin. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

– Mitä jos me kaikki laittaisimme jouluvalot takaisin? Silloin voisimme ajella autolla katselemassa niitä. Se vaikuttaa ihan reilulta toiminnalta eristyksissä ollessa, pohti Lane Grindle.

Jotkut ryhtyivät tuumasta toimeen

ldea näyttää saaneen jonkin verran kannatusta. Ainakin somessa on jaettu kuvia maaliskuisista jouluvalaistuksista.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

– Nuorin poikamme oli kyllästynyt ja kysyi, voisimmeko laittaa jouluvalot puuhun piristämään meitä. Oikein mainio idea. Valot ovat päällä tänään merkkinä toivosta ja osoituksena suloisen 10-vuotiaani ajatuksista, tviittasi Mike Griffin.

Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

– Louisianan Watson mukana, huikkasi eräs.

Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja