Koronavirus mullisti suomalaisen urheilulegendan arjen: suuntaa pelikentän sijaan paikalliselle sahalle – ”Teen kaikkea, mitä pomot vaativat”

Toni Kohonen palasi kaudeksi 2020 Superpesikseen ja Kouvolan Pallonlyöjiin. Viime kaudella Ykköspesistä Oulussa pelannut Kohonen halusi maistaa vielä kerran menestystä, mutta koronavirustilanne saattaa johtaa pahimmillaan siihen, ettei 44-vuotiasta legendaa nähdä pelikentällä enää koskaan.

KPL keskeytti pelaajiensa palkanmaksun 1. huhtikuuta alkaen toistaiseksi, joten Kohonenkin on joutunut poikkeuksellisen tilanteen eteen.

10 Suomen mestaruutta voittanut ja 22. Itä–Länsi-ottelua pelannut kolminkertainen Vuoden pesäpalloilija ja 13-kertainen Vuoden lukkari paiskii tällä hetkellä hommia Valkealan sahalla.

– Mikäs siinä. Siellä tehdään kaikennäköisiä hommia, mitä pomot vaativat; lähinnä järjestelyjä, pakkauksia ja pakkauksen purkua, Kohonen kertoo MTV Urheilulle.

Kuten edellä mainitut meriitit kertovat, Kohonen on tullut tunnetuksi pelättynä lukkarina. Kaudella 2020 hänen oli määrä hypätä täysin uuden haasteen pariin ja pelata ulkopeliä KPL:n polttolinjassa.

Pesiskauden piti alkaa huhti–toukokuun vaihteen tietämillä, mutta koronavirustilanteen vuoksi kauden alkua siirrettiin kesäkuulle. Tällä hetkellä kukaan ei tiedä, milloin kausi alkaa – tai alkaako se ylipäätään.

– Karsea tilanne. Pelien piti alkaa virallisesti kuukauden kuluttua, mutta ne eivät ala. Kuukaudella siirrettiin, ja on puhuttu, että se voi siirtyä edemmäs. Voi olla, että urheilumaailma ei pyörähdä, ei myöskään meidän lajimme. Se on karsea tilanne.

Lue myös:

    Uusimmat