Koronavirus: Hallitus aikoo lyhentää bussi- ja rekkakuskien lepoaikoja ja pidentää sallittuja ajoaikoja

Linja-autojen ja raskaan tavaraliikenteen kuljettajien ajo- ja lepoaikoihin voi tulla väliaikaisia muutoksia koronaviruksen takia. Lepoaikoja lyhennetään ja sallittuja ajoaikoja pidennetään, jotta kotimaan tavarakuljetukset ja yhteiskunnan huoltovarmuus saataisiin turvattua.

Hallituksen antama asetus on voimassa perjantaista alkaen 25. huhtikuuta asti, jos se menee läpi eduskunnan käsittelyssä.

Asetuksessa sallitaan, että kuljettajan vuorokausilepo lyhenee 9 tuntiin ja viikkolepo 24 tuntiin. Lisäksi vaatimusten mukaisen 45 minuutin vähimmäistauon saisi jakaa vapaammin 15 minuutin ja 30 minuutin jaksoiksi neljän ja puolen tunnin sisällä.

– Poikkeusoloissa on syytä joustavuuteen, jos se ei vaaranna liikenneturvallisuutta ja kuljettajien terveyttä. Esitän kiitokset työntekijöiden ja työnantajien edustajille, jotka ovat yhdessä halunneet varmistaa kuljetukset koronakriisissäkin. On välttämätöntä, että tavara- ja rahtiliikenne jatkuu mahdollisimman sujuvana, sanoi liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) tiedotteessa.

Normaalisti vuorokauden aikana sallitaan enintään 9–10 tunnin ajoaika siten, että neljän ja puolen tunnin ajon jälkeen on pidettävä vähintään 45 minuutin tauko. Viikon enimmäisajoaika on 56 tuntia ja kahden viikon jakson 90 tuntia. Ajoaikoihin ei lasketa lastaukseen ja muuhun vastaavaan työhön käytettyä aikaa.

Lepo- ja ajoajoista on säädetty EU-tasolla. EU-maat voivat komissiolle ilmoittamalla myöntää vapautuksia EU-sääntöjen noudattamisesta poikkeusoloissa. Poikkeusmääräykset voivat olla voimassa enintään 30 päivää.

Muun muassa Norja, Tanska ja Ruotsi ovat jo ottaneet poikkeuksia käyttöön.

Lue myös:

    Uusimmat