Donald Trumpin lääkärit: Presidentti kärsi perjantaina korkeasta kuumeesta, mutta nyt vointi on paranemassa – saattaa kotiutua jo huomenna

Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpia hoitaneiden lääkäreiden mukaan Trump saatetaan kotiuttaa Valkoiseen taloon jo huomenna. Siellä hänen hoitonsa jatkuu.

Valkoisen talon lääkäri Sean Conley sanoi Donald Trumpin voivan "todella hyvin".

Tämänpäiväisessä tiedotustilaisuudessa lääkärit kertoivat, että Trumpin veren happitasot olivat viime päivien aikana alentuneet hetkellisesti kahdesti. Conley vahvisti, että Trumpille annettiin lisähappea Valkoisessa talossa ennen kuin hänet kuljetettiin sairaalaan.

Conleylta kysyttiin tiedotustilaisuudessa, miksi hän ei ole aiemmin kertonut lisähapen käytöstä.

– Yritin kuvastaa (lääkintä)tiimin valoisaa käsitystä... Tosiasia on, että hän voi todella hyvin, Conley vastasi BBC:n mukaan.

Conley kertoi myös, että Trumpia hoidetaan deksametasoni-steroidilla, jota annetaan vakavissa koronatartunnoissa.

Lääkärit antoivat kuitenkin myönteisen arvion 74-vuotiaan presidentin terveydentilasta ja asenteesta. Heidän mukaansa Trumpin terveydentila on kohentunut edelleen.

– Kuten jokaisen sairauden kohdalla on yleistä, tulee tietenkin nousuja ja laskuja, Conley sanoi.

Lääkärit ovat alkaneet päivittää Trumpin terveystietoja säännöllisesti, mutta edelleen on vastausta vaille muun muassa se, kuinka korkea Trumpin kuume oli perjantaina pahimmillaan, koska hän oli viimeksi saanut negatiivisen tuloksen koronatestistä sekä millainen on taudin pitkän ajan ennuste.


Lue myös:

    Uusimmat