Koronan kotitestit kiinnostavat, myynti paikoin kaksinkertaistunut – testejä ostetaan ennen juhlia

Epävirallisten kotona tehtävien koronatestien kysyntä on ollut vielä hillittyä, mutta kysyntä on kasvanut toukokuusta. Kotitestejä on voinut ostaa toukokuusta lähtien.

Koronaviruksen kotitestien kysyntä on ollut melko maltillista. Epävirallisia, nopeasti tuloksen kertovia kotona tehtäviä koronatestejä on ollut myynnissä kuluttajille reilun parin kuukauden ajan.

Lidl toi viiden kappaleen koronatestipaketin myyntiin toukokuun puolivälissä. S-ryhmän kaupoista on ollut mahdollista ostaa kotitestejä yhden tai viiden kappaleen pakeissa toukokuun lopusta lähtien.

Lidl ei julkaise tarkkoja myyntilukuja, mutta kampanjaosaston päällikön Meri Aallon mukaan tuote on ollut suhteellisen suosittu ja myyntiin pakkauksia on päätynyt kymmeniä tuhansia kappaleita.

Lidlin viestinnästä kerrotaan, että koronan kotitestien kysyntä on kasvanut hieman toukokuun lopusta alkaen. Aalto arvioi, että kysyntään vaikutti se, että tuolloin järjestettiin perhejuhlia kuten valmistujaisia ja lakkiaisia. Myös kesäjuhliin ja kesän aikana järjestettäviin perhejuhliin on varauduttu tekemällä kotitestejä.

Viimeaikainen koronatartuntojen nousu ei merkittävämmin ole näkynyt Lidlin kotitestien kysyntämäärissä.

S-ryhmällä taas koronan kotitestien maltillisena pysynyt kysyntä on lähtenyt viime viikkoina selkeään nousuun tartuntamäärien kasvun myötä. Eniten kysyntä on kasvanut alueilla, jossa tartuntamäärät ovat kohonneet. S-ryhmän tuoretuotteiden myyntipäällikkö Mikko Kovalainen arvioi kysynnän viime viikolla olleen kaksinkertainen kesän keskiarvoon verrattuna.

– Turun seudulla testien myyntimäärä yli kolminkertaistui, Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Oulun alueella testien myynti yli tuplaantui kesän keskiarvoviikkomyyntiin verrattuna, Kovalainen kertoo.

Sekä S-ryhmä että Lidl toteavat, että testien saatavuus on ollut hyvä ja ainakin toistaiseksi niitä on saatavissa ympäri maata.

Lue myös:

    Uusimmat