Koronakuolemien määrä ylitti jo 400 000:n rajan

MTV Uutiset Live Logo LIVE
MTV Uutiset Live otti selvää koronaviruksen vaikutuksesta kotimaan torikauppaan.

Maailman koronakuolemat ovat ylittäneet 400 000:n rajan. Johns Hopkinsin yliopiston mukaan koronaan liittyviä kuolemia oli Suomen aikaa iltapäivällä rekisteröity 400 135.

Lähes 110 000 on kirjattu Yhdysvalloista. Britanniassa määrä on reilut 40 000 ja Brasiliassa noin 36 000.

Vahvistettujen koronatartuntojen määrä lähenee seitsemää miljoonaa. Johns Hopkinsin luku oli sunnuntaina iltapäivällä reilut 6 916 000.

Venäjän uudet koronatartunnat jo pitkään miltei ennallaan

Venäjällä on todettu jälleen lähes 9 000 uutta koronavirustartuntaa, uutisoi muun muassa Interfax. Uutistoimiston mukaan vuorokautinen uusien tartuntojen määrä on kutakuinkin samalla tasolla jo kolmatta viikkoa.

Kaikkiaan Venäjällä on rekisteröity miltei 470 000 tartuntaa.

Koronakuolemia Venäjällä rekisteröitiin vuorokaudessa 134, joten kokonaismäärä on jo lähes 5 900. Tosiasiallisten kuolemantapausten määrän arvellaan olevan kuitenkin ilmoitettua korkeampi.

Lue myös:

    Uusimmat