Korona karkasi käsistä 1,3 miljoonan asukkaan Virossa – useina päivinä on kerrottu yli tuhannesta uudesta tartunnasta

Korona karkasi käsistä 1,3 miljoonan asukkaan Virossa – useina päivinä on kerrottu yli tuhannesta uudesta tartunnasta 4:01
Aihetta käsiteltiin Viiden jälkeen -ohjelmassa.

Virossa on jo useina päivinä kertoja kerrottu yli tuhannesta, jopa 1200:sta tartunnasta. Edellisen vuorokauden aikana uusia tartuntoja on ilmoitettu 1467.

Virolaiset ovat ihmeissään, mutta niin ovat viranomaisetkin. Tai enemmänkin huolissaan. Maassa on reilut 1,3 miljoonaa asukasta.

Viron THL:n eli terveysviraston tartuntatautiyksikön johtaja Hanna Seppin mukaan tulevaisuus ei näytä ollenkaan ruusuiselta. Pikemminkin piikkiseltä.

Näin hän kommentoi maansa korona-oloja päivällä Viiden jälkeen -ohjelmalle.

– Virus alkoi levitä joulunpyhien jälkeen. Joulun aikana esimerkiksi koulut olivat kiinni ja ihmistenvälisiä kontakteja oli vähemmän. Kun koulut avattiin, virus alkoi jälleen nostaa päätään. Kouluista korona levisi koteihin ja sieltä ihmisten työpaikoille, Hanna Sepp kertaa alkuvuoden tapahtumia.

Seppin mukaan Virossa tiedetään hyvin, että Suomen tartuntaluvut ovat paljon Viroa alhaisemmat. Tartuntatautiyksikön johtaja tunnustaa, että työmatkaliikenne Suomenlahden yli on riski.

– Suomella on kyllä virolaisten suhteen suurempi sairastumisriski. Mielestäni kuitenkin rajoilla käyttöönotetut turvakeinot auttavat vähentämään riskiä. Mitä tulee työntekijöiden liikkumiseen. Virosta tulija voi todella olla suuremmalla todennäköisyydellä taudinkantaja.

Tujummat rajoitukset käyttöön

Virossa on otettu käyttöön tiukennettuja rajoituksia. Esimerkiksi kauppakeskukset saavat olla auki vain viikonloppuisin ja maskia täytyy pitää kaikkialla julkisissa tiloissa.

Viron terveysviraston pääjohtaja Ûllar Lanno sanoi päivällä tiedotustilaisuudessa, että pahimmollaan maassa voi olla viikon kuluttua jo 2600 tartuntaa vuorokaudessa.

Terveysministeri Tanel Kiik sanoi samassa tilaisuudessa, että maan täydellistä kiinnipanoa ei vielä suunnitella.

Hanna Sepp on myös sitä mieltä, että rajoituksia olisi tiukennettava.

– Nyt nähdään, että me tarvitsemme paljon tiukempoia rajoituksia. Uusia rajoituksia otetaankin piankin käyttöön. Tämä kaikki johtuu siitä, että rajoituksemme ovat olleet muuhun Eurooppaan nähden lieviä.

– Voi olla, että osasyy on myös ihmisten suhtautuminen. Miten tosissaan tilanne otetaan. Kuinka paljon vähennetään omia, varsinkin tarpeettomia kontakteja, Sepp sanoo Viiden jälkeen ohjelmalle.

Sepp sanoo suoraan arvion keväästä ja tulevasta kesästä.

– Sanotaan niin, että kesän tilanne riippuu siitä, miten me keväällä käyttäydymme.

Lue myös:

    Uusimmat