Korkeasaaren karhut vaipuivat talviuneen: "Parin päivän ajan on ollut hipihiljaista"

Korkeasaaren Karhulinnan asukkaat ovat vetäytyneet talviunilleen. Asiasta kertoo eläintarha tiedotteessaan.

Viime viikkoina talven lähestyminen on unettanut Korkeasaaren 20- ja 15-vuotiaita naaraskarhuja. Eläintarhasta kerrotaan, että ne ovat nukkuneet puoleen päivään, eivätkä ole juuri käyneet ulkona tai koskeneet ruokiinsa. 

Karhujen ulkotarhan luukku suljettiin toissa päivänä tiistaina, ja nyt hiljaisuus on laskeutunut talvipesiin.

– Parin päivän ajan on ollut hipihiljaista, kun olemme käyneet varovasti kurkistamassa sisätilaan. Ne nukkuvat siellä pilkkopimeässä, eläintenhoitaja Susan Nuurtila kertoo tiedotteessa.

– Emo ja tytär ovat varmaan valinneet kumpikin omat pesänsä, sillä alkuviikosta ne rähisivät hieman toisilleen, että ota vähän etäisyyttä.

Pesä sisustettu omin tassuin 

Karhut ovat Korkeasaaren mukaan sisustaneet talvipesänsä omin tassuin. 

Hoitajat tarjosivat pesänrakennukseen runsaasti puukuiviketta, jäkäläpaaleja ja metsäpeurojen siisteiksi syömiä oksia. 

– Pehmikkeet karhu kuljettaa kahmimalla niitä etutassuillaan vatsansa alle ja peruuttamalla ison kasan kanssa pesään. Karhuilla on neljä talvipesää, joista yksi on selkeä suosikki, mutta muitakin on myllätty mukaviksi, tiedotteessa kerrotaan.

Viime talvena Korkeasaaren karhut nukkuivat kolmen kuukauden talviunet. 

Vanhemmat karhut ovat jo asettuneet talvipesäänsä, mutta Aina-karhua köllöttely ei vielä kiinnosta 0:59
Vanhemmat karhut ovat 7. tätä kuuta jo asettuneet talvipesäänsä, mutta Aina-karhua köllöttely ei vielä kiinnosta.

Karhulinnan ikkunat on pimennetty

Makoisien unien edistämiseksi talvipesien ikkunat on Korkeasaaren mukaan pimennetty ja hoitotilassa ei vierailla talven aikana, vaan karhuja tarkkaillaan vain pienestä kurkistusikkunasta. 

Karhut voivat kesken talviuniensa havahtua ympäristön ääniin, käydä juomassa vettä ja vaihtaa nukkumapaikkaa.

Talviuni säästää karhun energiaa. Ruumiinlämpö laskee muutaman asteen ja sydän lyö vain 10 kertaa minuutissa 40 sijaan. Karhu tankkaa itsensä pulleaksi syksyisin ja selviää talviunen avulla vuodenajasta, jolloin luonnossa on ravintoa niukasti tarjolla. Eteläisemmillä elinalueillaan karhut eivät nuku talviunta.

Lue myös:

    Uusimmat