Koripallon MM-kisoihin kaksi isoa muutosta

Yhdysvaltain Anthony Davis donkkaa Nigeria-pelissä.
Yhdysvaltain Anthony Davis donkkaa Lontoon olympialaisissa. MM-kisoissa ratkotaan jatkossa olympiapaikkoja.Getty Images
Julkaistu 11.11.2012 12:51(Päivitetty 11.11.2012 12:51)

MTV3-STT-AP

Miesten koripallon MM-turnaus pelataan jatkossa kesäolympialaisia edeltävänä vuonna. Kansainvälinen koripalloliitto Fiba ilmoitti sunnuntaina muutoksista, joiden tarkoitus on helpottaa huippujoukkueiden urakkaa.

Nykyisen rytmin mukaan vuonna 2018 ohjelmassa olisi pitänyt olla MM-kisat, mutta turnaus siirtyykin vuodelle 2019. MM-kisat toimivat samalla karsintaturnauksena vuoden 2020 olympialaisiin. Fiba päätti myös laajentaa MM-kisojen joukkuemäärän 24:stä 32:een.

Aiemmin vain maailmanmestari on selviytynyt suoraan olympialaisiin ja muiden maiden on pitänyt hankkia olympiapaikkansa maaosakohtaisissa karsinnoissa. MM-turnauksen roolin korostuessa olympiakarsinnassa ei huippupelaajien jatkossa tarvitse pelata maajoukkuepelejä kolmena kesänä perättäin.

Vuoden 2019 kisojen jälkeen MM-turnaus järjestetään jälleen neljän vuoden välein. Rytminmuutoksella vältetään myös osuminen samalle vuodelle jalkapallon MM-kisojen kanssa.

Seuraavat koripallon MM-kisat järjestetään 2014 Espanjassa.