TPS:n riveihin Porin Ässistä siirtynyt puolustaja Tero Konttinen on ollut tyytyväinen uuden joukkueensa ilmeeseen. SM-liiga on maajoukkuetauolla, mutta TPS:n harjoituksissa tahti on ollut kova.
Konttinen on ollut positiivisesti yllättynyt menoon harjoituksissa.
- Treenit ovat olleet aika paljon kovempia kuin Porissa. Paikat ovat nyt hieman lukossa, koska harjoitteet ovat kohdistuneet taas uusiin lihasryhmiin, Konttinen kertoo tyytyväisenä TPS:n nettisivuilla.
Konttinen voitti viime vuonna tulokkaiden pistepörssin ja oli koko SM-liigan puolustajien pörssissä yhdeksäs tehoin 7+20=27. Tällä kaudella pistesaalis on ollut selkeästi laihempi, vain viisi syöttöpistettä.
- Mielestäni en saanut kunnon mahdollisuutta. Onneksi siirto tapahtui. Kaikki Turussa on sujunut loistavasti ja fiilis on korkealla, puolustaja sanoo.
Ensimmäisen kerran Konttinen nähdään turkulaisten riveissä ensi tiistaina Tapparaa vastaan, kun SM-liiga palaa maajoukkuetauolta.
(MTV3)