Konsulaatissa murhatun sauditoimittajan puoliso pettyi Yhdysvaltoihin – "Trumpin hallinto epäonnistui"

Sauditoimittajan tapporyhmään kuulunut mies pukeutui toimittajan vaatteisiin hämäykseksi 2:13
Video: Sauditoimittajan tapporyhmään kuulunut mies pukeutui toimittajan vaatteisiin hämäykseksi.

Sauditoimittaja Jamal Khashogggin kumppani kritisoi Yhdysvaltain reaktiota Khashoggin murhaan. Hatice Cengiz sanoo Washington Postin haastattelussa, että presidentti Donald Trumpin hallinto on epäonnistunut yhdysvaltalaisten arvojen ylläpitämisessä, sillä Saudi-Arabian hallinto ei ole saanut kunnon seuraamuksia rikoksesta.

Cengizin mukaan Khashoggi olisi ollut todella pettynyt Yhdysvaltojen reaktioon.

Khashoggi kirjoitti kriittisesti Saudi-Arabiasta ja maan kruununprinssistä Muhammad bin Salmanista. Hänet murhattiin Saudi-Arabian konsulaatissa Istanbulissa lokakuussa. Khashoggi vieraili konsulaatissa, sillä hän tarvitsi papereita hänen ja Cengizin tulevaa avioliittoa varten.

Cengiz kertoo haastattelussa lisäksi, ettei Saudi-Arabian hallinto ole ollut häneen yhteydessä eikä tarjonnut hyvitystä. Washington Post on aiemmin uutisoinut, että sen lähdetietojen mukaan Khashoggin neljä aikuista lasta olisivat saaneet miljoonien dollareiden edestä kiinteistöomaisuutta sekä rahaa.

Cengiz oli viimeinen ihminen, joka näki Khashoggin elossa ennen kuin tämä meni konsulaattiin.

Erdogan varoitti Cengiziä kruununprinssistä

Yhdysvaltalaisten ja turkkilaisten viranomaisten mukaan saudiarabialainen ryhmä tappoi ja paloitteli Khashoggin.

Cengiz kertoo käyneensä huolestuttavan keskustelun Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin kanssa Khashoggin kuoleman jälkeen. Cengizin mukaan Erdogan oli sanonut, että vastassa ei ole normaali maa eikä normaali johtaja. Erdogan oli kuvaillut, että kruununprinssillä on tapana käyttäytyä epävakaasti.

Aluksi Saudi-Arabia kiisti tietävänsä Khashoggin kohtalosta mitään, mutta myöhemmin paljastui, että maan agentit olivat murhanneet, paloitelleet ja polttaneet Khashoggin. Saudi-Arabiassa on nostettu syytteet useita ihmisiä vastaan osallisuudesta murhaan.

Saudi-Arabia ei ole suostunut kansainvälisen, riippumattoman tutkinnan tekemiseen. Maan mukaan se tekee itse kaiken tarvittavan rikoksen selvittämiseksi, ja tutkinnan kansainvälistäminen olisi puuttumista sen sisäisiin asioihin.

Lue myös:

    Uusimmat