Kondiittorimestari Jan Hed piipahti Suomessa

Ruotsalainen Jan Hed on viettänyt sananmukaisesti makeata elämää. Hän on kautta maailman tunnettu ja tunnustettu kondiittorimestari.

Matka kohti maailman mainetta alkoi 16-vuotiaana kondiittorioppilaana Malmössä. Kolmivuotinen oppiaika päättyi kisällikokeeseen Uppsalan konditoriammattikoulussa. 20-vuotiaana Janista tuli malmöläisen hotelli Savoyn Chef Patisseur eli pääkondiittori. Hän osasi luoda kauniita veistoksia sokerista, suklaasta ja jäästä.

Suomessa Jan Hed piipahti Viking Linen Mariellalla järjestetyillä suklaafestivaaleilla.

Vaikka Jan Hedillä oli jo nuorena hyvä virka, hän janosi lisää alan koulutusta. Sitä hän lähti etsimään sokerileipureitten mekasta Sveitsistä. Siellä olivat parhaat koulut ja opettajat. Jan opiskeli mm. kaakaomaalausta, jääveistoa, leivosten, torttujen ja jäätelöherkkujen valmistamista.

Sveitsin jälkeen oli vuorossa opiskelu mm. Ranskassa. Kotimaahan palattuaan Jan Hed suoritti alan mestaritutkinnon. Hän on voittanut lukuisia kulta-, hopea- ja pronssimitaleita alan kilpailuissa ja näyttelyissä.

Loistoristeilyjä maailmalla

Vuonna 1987 Jan Hed perusti oman konsulttialan yrityksen. Ensimmäinen toimeksianto oli saattaa Cunard-varustamon loistoristeilijöiden konditoria-alan tuotteet todella korkeatasoisiksi.

Työ vei hänet vuosikausiksi risteilyille maailman merille. Matkojen aikana syntyi vaativille asiakkaille tuhansittain uusia muunnelmia erilaisista jälkiruoista.

Ensimmäiset konditoria-alan maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin Stuttgartissa vuonna 1991. Siellä Jan Hed nappasi pronssimitalin. Saavutusta pidettiin erinomaisena, sillä Skandinaviaa oli totuttu pitämään konditoriataidon kehitysalueena. Jan Hed on julkaissut Jälkiruokakirjan 1998 ja viime vuonna ilmestyi kirja Suklaa intohimona.

Jan Hedin annoksia Viking Line Mariellalla:

Pariloitua ankanmaksaa ja paahdettuja venezuelalaisia kaakaopapuja, karamellisoitua kvitteniä ja kvittenisorbettia sekä kastanjaleipää

Kaakaomarinoitua jäniksenfileetä täyteläisessä, punaviinillä maustetussa suklaakastikkeessa

Haudutettua lampaanpotkaa inkiväärintuoksuisessa suklaaliemessä, vihannespyreitä ja hapanleipää

(Mtv3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat