Grunge oli suosituimmillaan 1990-luvun alkuvuosina, jolloin julkaistiin monia genren merkkiteoksia. Niistä ainakin yksi on tasan 30 vuotta julkaisunsa jälkeenkin kertakaikkisen hyvä musiikkialbumi, kirjoittaa MTV Uutisten kulttuuritoimittaja ja tuottaja Visa Högmander.
Vuonna 1991 julkaistiin Nirvanan Nevermind ja Pearl Jamin Ten. Pukeutumisessa muotia olivat ruudulliset flanellipaidat, rikkinäiset ja revityt farkut sekä maihinnousukengät. Muun muassa heavy metalia, hard rockia ja punkia popmaisiin lauluharmonioihin ja -melodioihin yhdistelleestä grungesta tuli valtavirtaa.
Siitä tuli tavallaan ääni syrjään jääneille ja syrjässä oleville. Sanoituksissa teemoja olivat usein esimerkiksi turhautuneisuus yhteiskuntaa kohtaan, sosiaalinen eristäytyminen, masennus, pelko, riippuvuudet ja kaipuu vapauteen. Vaikka se ääni oli monessa muussakin musiikkityylissä, grungessa sen voimakkuus nousi 1990-luvun alkupuolella muita isommaksi.
Lue myös: Kommentti: Hyvää 30-vuotispäivää, Nirvanan Nevermind – et ole likikään paras vuonna 1991 julkaistu levy, mutta yksi merkittävimmistä kyllä
Pearl Jam julkaisi viimeisen relevantin albuminsa Vitalogy samana vuonna, mutta vuonna 1996 julkaistu yhtyeen neljäs levy No Code oli jo sekava ja raskas sillisalaatti, joka ei enää kiinnostanut. Vuonna 1996 grungemammutteihin lukeutunut Soundgarden julkaisi parhaan levynsä Down on the Upside ja lopetti seuraavana vuonna toimintansa.
Grungen suosio alkoi hiipua jo silloin, kun Nirvanan laulaja-kitaristi Kurt Cobain teki itsemurhan huhtikuussa 1994.
Noina grungen huippuvuosina julkaistiin myös paras grungelevy: Pearl Jamin Vs., jonka julkaisusta on kulunut tänään, 19. lokakuuta vuonna 2023, nuoren aikuisen ihmisen ikä eli tasan 30 vuotta.
Kuuntelua kuuntelun perään
Vaikka nuo mammuttilevyt Nevermind ja Ten sekä Alice in Chainsin vuonna 1992 julkaistu Dirt olivat esiteini-ikäiselle itselleni ensikosketukset grungeen, se kaikista vaikuttavin grungekäännekohta koitti vuonna 1993 ja omassa kuplassa alkoi genren hidas hiipuminen.
Nevermindilta, Teniltä ja Dirtiltä mieleen painuivat pysyvästi yksittäiset kappaleet, kuten Smells Like Teen Spirit, In Bloom, Something in the Way, Even Flow, Alive, Black, Jeremy, Oceans, Porch, Would?, Down in a Hole, Them Bones, Rooster ja Angry Chair.
Kokonaisuutena ne eivät tehneet niin jättimäistä vaikutusta, että olisin halunnut kuunnella mitään noista levyistä repeatilla kannettavalla Sony Discman -soittimellani.
Mutta Pearl Jamin Vs. teki niin. Sen levyn halusin kuunnella alusta loppuun. Usein. Kuuntelu kuuntelun jälkeen. Kun levyn päättävän Indifference-upeuden viimeiset sävelet hiljenivät, halusin kuunnella koko albumin alusta uudelleen. Heti.
Lue enemmän: Kommentti: Toinen suuri grungeääni on poissa – kerro terveisiä Kurt Cobainille sinne jonnekin, Chris Cornell
Jos aivoissa on lohko, johon varastoituvat nuoruudessa ja varhaisaikuisuudessa puhki kuunneltujen levyjen mieleen porautuneiden kappaleiden sanat, jotka muistaa edelleen ulkoa, siitä lohkosta löytyy minulta koko Vs.-levy.
Sain kyseisen albumin joululahjaksi cd-levymuodossa pari kuukautta sen julkaisun jälkeen vuonna 1993. Levyn kappaleet olivat hard rockia, folkia, vaihtoehtorockia. Vs.-levyä kutsuttiin genren valtavirtaistumisen myötä grungeksi, mutta ainoa albumin kyseiseen genreen sitonut tekijä oli se, että sen esittäjä oli Pearl Jam.
Isoimman vaikutuksen tekivät ja tekevät edelleen levyn kappaleet, jotka ovat hyvin epägrungemaisia: akustiset hienoudet Daughter ja Elderly Woman Behind the Counter in a Small Town sekä hauras päätöskappale Indifference. Angstiset Animal, Rearviewmirror, Leash ja Blood. Voimaballadimainen Dissident.
Autiolle saarelle
Vs. on itselle tärkein grungen kulta-aikana julkaistu albumi. Moni muu 1990-luvulla julkaistu pitkäsoitto on ottanut noin 30 vuoden aikana osumaa ja menettänyt loistettaan, mutta tämä 30-vuotias levy on niiden albumien joukossa, jotka listaisin 30, ehkä jopa 20 itselle parhaan ja tärkeimmän musiikkipitkäsoiton joukkoon.
Levy, jonka ottaisin mukaan autiolle saarelle.