Kommentti: MM-kisojen kovin temppu nähtiin kiekkoringissä – Daniel Ståhl jysäytti kammoheitolla historiaa

Wilma Murto ylsi MM-finaaliin puhtaalla sarjalla: "Perusvarmaa" 2:14
Wilma Murto hyppäsi finaaliin maanantain karsinnasta.

Daniel Ståhlin ja Kristjan Cehin kaksintaistelu on Budapestin MM-kisojen tähän mennessä parasta antia, kirjoittaa MTV Urheilun Eren Gürler.

Budapestin MM-kisoissa nähtiin kiekkoringissä kisojen tähän asti hienoin näytös. Etukäteen kilpailusta odotettiin Daniel Ståhlin ja Kristjan Cehin kaksinkamppailua ja sellainen todella saatiin.

Ceh aloitti finaalin vahvasti ja heitti heti ensimmäisellä reilun 68-metrisen. Ståhl lämpesi hitaammin, mutta neljännellä kierroksella tärähti jo reilu 69-metrinen. Mikä tärkeintä kilpailun kannalta, ruotsalainen ohitti tässä vaiheessa slovenialaisen kymmenellä sentillä.

Maanantai-iltaa ennen ei kiekonheiton arvokilpailussa ollut nähty kahden miehen heittävän yli 70 metriä samassa kilpailussa. Eilenkin historiallisia tekoja saatiin odottaa viimeiselle kierrokselle asti.

Ensin Ceh jysäytti yli 70 metrin rajapyykin, tarkemmin 70,02. Kisa huipentui ruotsalaisen viimeiseen heittoon, ja tulos 71,46 ei jättänyt epäselvyyttä siitä, kuka on illan valtias. Ståhlin heitto on kaikkien aikojen kovin arvokisoissa heitetty kiekkokaari.

Viimeinen kierros myös ajoittui iltaan täydellisesti. Kiekkojättien sapelienkalistelu saatiin televisiokuviin sopivasti 400 metrin välierien jälkeen mutta kuitenkin hyvissä ajoin ennen 110 metrin aitojen finaalia.

Takaa kuvatut viimeisen kierroksen kiskaisut todistivat, että kaksi viimeistä heittoa ovat MM-historian kovimmat. Kiekko sujahti kaksi kertaa Budapestin taivaalle niin kovalla vauhdilla ja niin kauniiseen asentoon, ettei heittoja voinut kuin jäädä tuijottamaan monttu auki.

Myös Ståhl oli itse sitä mieltä, että hänen heittonsa oli poikkeuksellinen.

– Se oli paras heittoni koskaan, ruotsalainen totsei Expressenille.

Lue myös:

    Uusimmat