3 tiukkaa kysymystä Brother Christmasin rahankäytöstä – Koposen toimintaa läheltä seurannut vastaa

Brother Christmasina tunnetun Ari Koposen toimintaa läheltä seurannut henkilö hämmästelee suuresti hyväntekijään kohdistettuja rahankäyttöepäilyjä.

– Näen ne hyvin erikoisina, koska minkäänlaisia todisteita ei ole esitetty. Minulle kirjanpitoa on esitelty tähän saakka vakuuttavasti, että kaiken pitäisi olla kunnossa.

Koposen hyväntekeväisyystoiminta on noussut tapetille Helsingin Sanomien julkaistua viime viikonloppuna laajan artikkelin, jossa käsiteltiin Brother Christmasin rahankäyttöä.

Jutussa muun muassa kaksi äitiä ihmetteli, minne heidän lastensa nimissä kerätyt rahat olivat päätyneet.

Oletko itse saanut lahjakortteja tai muuta tavaraa omaan käyttöösi?

– En ole saanut yhtään lahjakorttia enkä mitään muutakaan tavaraa, jota Koponen olisi saanut lahjoituksena.

Oletko nähnyt, että Koponen itse olisi käyttänyt lahjakortteja tai tavaroita?

– En ole nähnyt.

Entä että joku hänen lähipiirissään olisi käyttänyt tai saanut?

– En ole nähnyt sellaistakaan. 

"Ari on oppinut tekemällä"

Toinen Brother Christmasia lähellä oleva taho puolestaan sanoo MTV Uutisille, että Koponen on oppinut tekemällä.

– Ari ei toimintansa alkaessa tiennyt, kuinka järjestelmällistä esimerkiksi kirjanpidon tuli olla.

– Aluksi kirjanpito olikin ruutupaperilla, mutta hän on oppinut virheistään toiminnan kasvaessa, taho kertoo MTV Uutisille.

Koposen väitetään HS:n jutussa myös käyttäneen lahjoituksina kerättyjä rahoja leväperäisesti sekä käyttäneen lahjakortteja ja tavaroita itse ja antaneen niitä lähipiirilleen.

MTV Uutisten haastattelema lähipiiriläinen kertoo, ettei ole koskaan nähnyt tällaista toimintaa.

– Väitteet hämmästyttivät suuresti. Olen kyllä nähnyt, kun Koponen jakaa lahjakortteja, mutta nimenomaan avun saajille.

Kohun taustalla kateus?

Haastateltava uskoo, että kohun taustalla on kilpailevan hyväntekeväisyysjärjestön toiminta.

– Tämä on henkilökohtainen oletukseni asian motiiveista.

Mitkä voisivat olla tämän tahon motiivit?

– Itselleni tulee mieleen, että kyseessä on perisuomalainen kateus, kun pyörittää hyväntekeväisyysjärjestöä, joka ei ole saanut samanlaista julkisuutta.

Koponen on tehnyt aiemmin yhteistyötä hyväntekeväisyysjärjestö Westpro4u:n kanssa. Toimintaa vetää Alexandra Procopé, joka oli myös Koposen Brother Christmas -yhdistyksen palveluksessa viime kesään saakka.

MTV Uutisten tietojen mukaan Westpro4u:lla ei ole rahankeräyslupaa.

Poliisihallituksesta kerrotaan MTV Uutisille, että Espooseen rekisteröity yhdistys on pyytänyt rahankeräyslupaa, mutta Poliisihallitus hylkäsi hakemuksen vuonna 2014. Sen jälkeen ei ole tiedossa yhdistyksen hakeneen rahankeräyslupaa. Lupaa tarvitaan, jos yhdistys julkisesti pyytää lahjoituksia yleisöltä.

Miten luonnehtisit Procopén ja Koposen välejä?

– Silloin kun he olivat yhteydessä, ne olivat nähdäkseni ihan normaalit. Kielenkäyttö oli heillä saman tyyppistä ja tuntui, että he olivat tietyllä tapaa "samalla aaltopituudella".

Yhteistyön loppumisesta eri versiot

Procopé sanoi HS:n haastattelussa Westpro4u:n lopettaneen yhteistyön Brother Christmasin kanssa ja hänen itsensä irtisanoutuneen Koposen järjestön palveluksesta sen jälkeen, kun hän oli alkanut epäillä rahankäyttöä.

MTV Uutisten saamien tietojen mukaan työsuhteen loppumisesta päätettiin kuitenkin yhteisymmärryksessä.

Myös MTV:n haastattelema, Brother Christmasin toimintaa läheltä seurannut kyseenalaistaa Procopén version. 

– Minulla on se tieto, että yhteystyö päättyi Koposen eli Brother Christmasin toimesta. Käsitin, että yhteistyö päättyi luottamuspulaan.

"Hänen kielenkäyttönsä on värikästä"

Entä vastaavatko julkisuuteen vuotaneet värikästä kielenkäyttöä sisältäneet viestit mielestäsi Koposen toimintaa?

– Eivät, olin hämmästynyt myös niistä. Hänen kielenkäyttönsä on värikästä, mutta ne yllättivät. Mutta täytyy muistaa, että mukana ei ollut koko viestiketjua, enkä vetäisi johtopäätöksiä, ennen kuin ne on avattu kokonaisuudessaan.

Oletteko keskustelleet asioista kohun alettua ja mitä Koponen on sanonut?

– Lähinnä olen toivonut hänelle jaksamista ja sitä, että asioihin saataisiin pian selkeys. 

– Itselläni on vankka usko, että toiminta kestää täysin päivänvalon.

Koposen toimintaa läheltä seurannut kehottaa kaikkia malttiin.

– Nyt pitäisi odottaa sen verran, että saataisiin kirjanpito kaikkien nähtäville. Tuntuu, että tässä yritetään viedä asiaa ihan muille raiteille. 

– Ajojahdiltahan tämä tuntuu. Ymmärrän, että pitää kyseenalaistaa, mutta on aika erikoista toimintaa, kun kyseenalaistetaan näyttämättä minkäänlaisia todisteita. 

Brother Christmas vieraili Huomenta Suomi -ohjelmassa eilen tiistaina:

Vieraana kohun keskelle joutunut Brother Christmas 9:31

Lue myös:

    Uusimmat