Kokoomus kiristäisi pääomaveroa ja kulutuksen verottamista

Kokoomus haluaa jatkaa verotuksen painopisteen siirtämistä palkkojen verottamisesta kulutuksen verottamiseen. Puolue ehdottaa, että ansiotulojen verotusta kevennetään myös tulevalla vaalikaudella "maltillisesti" ja kaikilla tulotasoilla.

Lisää verotuloja valtiolle kokoomus keräisi kiristämällä kulutuksen verottamista. Puolue ehdottaa, että tavaroiden ja palvelujen hinnoissa maksettavia arvonlisäveroja korotettaisiin ensi vaalikaudella kaksi prosenttiyksikköä.

Puheenjohtaja Jyrki Katainen julkisti puolueensa verotavoitteet kokoomuksen valtuustossa tänään Helsingissä.

Opposition tuoreissa kommenteissa tuli odotetusti syytös, että kokoomus haluaa viedä kehitystä yhä vain enemmän tasaveron suuntaan. Hintoihin lisätty vero on samansuuruinen vähävaraiselle ja varakkaalle.

Katainen oli tiedotustilaisuudessaan haluton tasaverokiistelyyn.

- Meidän fokus (polttopiste) on nyt siinä, mitä pitää tehdä, jotta työpaikat lisääntyvät Suomessa. Sen vuoksi yhteisöveron ja palkkaveron alennukset ovat perusteltuja. Veroja, jotka eivät niin suoraan vaikuta työllistämiseen, voidaan korottaa, kun verotuloja tarvitaan lisää, Katainen sanoi.

Yritysvero alemmaksi

Yritysten maksamaa yhteisöveroa kokoomus alentaisi prosenttiyksikön verran vuodessa neljän vuoden aikana. Näin ollen vero olisi ensi vaalikauden lopussa 22 prosenttia.

- Mitä enemmän yrityksille jää viivan alle voittoa, sitä enemmän on palkanmaksuvaraa ja rahaa tehdä investointeja Suomeen, Katainen perusteli.

Pääomaveron korottaminen ensi vaalikaudella näyttää entistäkin todennäköisemmältä, kun myös kokoomus asettui tukemaan veron nostamista 28 prosentista 30 prosenttiin.

Pienet osinkotulot verovapaiksi

Kaikkein suurimpia pääomatuloja kokoomus on valmis verottamaan vielä hiukan enemmän, mutta tämä korotus saisi jäädä vain ensi vaalikauden mittaiseksi.

Kataisen mukaan lisäkorotus voisi olla 1-2 prosenttiyksikköä. Puolue ei ole vielä määritellyt, millä pääomatulojen tasolla korotus alkaisi purra.

Kataisen mukaan paljon ei tällä lisäverolla kerättäisi rahaa, mutta sillä haluttaisiin osoittaa, että isojen pääomatulojen saajat maksavat näissä talkoissa hieman enemmän.

Kokoomus muuttaisi kokonaan verovapaiksi kaikkein pienimmät osinkotulot, esimerkiksi jos ne jäävät alle tuhanteen euroon.

(MTV3 - STT)

Katso Vesa Kallionpään juttu:

Lue myös:

    Uusimmat