Kokoomuksen Mykkänen arvostaa ahkeruutta: "Passivoiva tukijärjestelmä ei ole oikeudenmukainen"

SuomiAreenan arvopuhe 25:55

– Toisten vapautta loukkaa, jos jättää tahalleen oman ahkeruutensa käyttämättä ja odottaa muiden kuitenkin kustantavan korkean elintason, sanoo oikeudenmukaaisuutta korostava kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen.

Mykkänen puhui oikeudenmukaisuudesta arvopuheessa, jonka hän piti Porin SuomiAreenassa.

Neliminuuttisessa puheessaan Mykkänen sanoi, että vaikka jokaisen tulee saada toteuttaa itseään niin elämäntavoissaan kuin elinkeinonharjoittamisessaan, kuuluu tähän oikeudenmukaisuuteen myös ahkeruus.

– On reilua, että jokainen saa pääosin itselleen palkan ahkeruudestaan. Usko omaan työhön ja yrittämiseen on ollut voima, jolla Suomi on sadassa vuodessa noussut köyhyydestä kärkeen. Nyt ahkeruuden vaaliminen on tapa pelastaa hyvinvointivaltio.

Yhden puuhat eivät saa rajoittaa toisten vapauksia

Vaikka toisista on pidettävä huolta, ei ole reilua jättäytyä muiden elätiksi, Mykkänen toteaa.

– Yksilönvapaus ei toteudu oikeudenmukaisesti, jos yhden puuhat rajoittavat toisten vapauksia. Toisten vapautta loukkaa, jos jättää tahalleen oman ahkeruutensa käyttämättä ja odottaa muiden kuitenkin kustantavan korkean elintason.

Mykkänen sanoo, että oikeudenmukaisuuden nimissä emme voi jumittua itseemme vaan meidän on katsottava pidemmälle tulevaisuuteen.

– Lastemme vapauksia loukkaa, jos velkaannumme heidän piikkiinsä, tai ummistamme silmämme ilmastoriskiltä.

– Vastuu toisten vapaudesta tarkoittaa yhtä lailla vaikutustamme niihin, jotka elävät samaan aikaan kanssamme kuin myös niihin, jotka meidän jälkeemme tulevat.

Työn ja yrittämisen pitää aina kannattaa

Kaikista suomalaisista on pidettävä huolta, mutta tukijärjestelmien toimivuutta on syytä miettiä, Mykkänen toteaa.

– Suomalaiseen oikeudenmukaisuuteen kuuluu, että heikommasta pidetään aina huolta. Passivoiva tukijärjestelmä ei kuitenkaan ole oikeudenmukainen. Se työntää vapauden, vastuun ja ahkeruuden hyveitä loitommas ihmisen ulottuvilta.

– Työn ja yrittämisen pitää aina kannattaa.

Mykkäsen mukaan Suomi nousi luokkasodasta oikeudenmukaiseksi maaksi suhtautumalla torjunnan sijaan ratkaisuhakuisesti viime vuosisadan suuriin kysymyksiin.

– Samalla pidimme huolta vapauden, vastuun ja ahkeruuden hyveistä. Tämä toimii myös 2000-luvullakin menestyksen reseptinä Suomelle, joka on oikeudenmukainen niin samaan aikaan elävien kuin eri sukupolvien kesken. 

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat