Koko Afrikassa raportoitu toistaiseksi vain noin tuhat koronakuolemaa – todellinen tartuntamäärä hämärän peitossa

Afrikan manterella on toistaiseksi kuollut koronaviruksen seurauksena noin tuhat ihmistä, kertoo uutistoimisto AFP.

Se perustaa laskelmansa virallisiin lähteisiin.

Eniten kuolemia ovat raportoineen Pohjois-Afrikan maat Algeria, Egypti ja Marokko. Algerian noin 360 kuolemaa on maanosan korkein luku. Esimerkiksi Etelä-Afrikassa todettuja tartuntoja on noin 50.

Tartuntoja Afrikassa on vahvistettu joulukuun lopun jälkeen noin 19 300. Testauskapasiteetti on kuitenkin moni paikoin varsin rajallinen, joten todellinen tartuntatilanne voi poiketa virallisista luvuista paljonkin.

Koko mantereen asukasluku on noin 1,3 miljardia. Virallisten lukujen valossa Afrikka näyttää toistaiseksi kärsineen koronaviruksesta vähemmän kuin monet muut maanosat ja valtiot. Terveysviranomaisten mukaan viruksen leviäminen olisi todennäköisesti tuhoisaa, sillä monin paikoin sairaaloissa on puutetta sekä varusteista että osaavasta henkilökunnasta.

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan Afrikka mantereena on varustautunut heikosti laajan terveyskriisin hoitoon, vaikka valtiot ovatkin ottaneet käyttöön liikkumisrajoituksia ja muita viruksen leviämistä hidastavia toimia.

Erityisesti köyhillä alueilla suojautumissuosituksia on kuitenkin vaikea noudattaa esimerkiksi ahtaiden asuinolojen vuoksi.

Maailmanlaajuisesti tartuntoja on vahvistettu yli 2,2, miljoonaa. Yli 150 000 ihmistä on kuollut viruksen seurauksena.

"Pandemialla ollut jo tuhoisa vaikutus"

Useat maailman talousjärjestöt ja Afrikan maiden johtajat sanoivat perjantaina, että maanosa tarvitsee kymmenien miljardien dollarien lisärahoituksen pandemian vastaiseen taisteluun.

Maailmanpankin ja Kansainvälinen valuuttarahaston IMF:n mukaan lisärahoitusta tarvitaan huolimatta aiemmin viikolla sovituista, köyhille maille suunnatuista velkahelpotuksista.

Maailmanpankki ja IMF kertoivat perjantaina yhteensä noin 70 miljardin Yhdysvaltain dollarin avustuspaketista, jonka on määrä auttaa Afrikan mantereen maita sekä torjumaan virusta että toipumaan sen aiheuttamasta talouskriisistä. Rahaa arvioidaan kuitenkin tarvittavan yhteensä ainakin 114 miljardia dollaria. Summasta uupuu 44 miljardia.

Edessä saattaa olla mantereen ensimmäinen lama 25 vuoteen. Riskejä aiheuttaa sekä viruksen leviäminen väestössä että kysynnän lasku esimerkiksi tärkeillä aloilla mineraalien tuotannossa ja turismissa.

– Tällä pandemialla on jo ollut tuhoisa vaikutus Afrikkaan. Vaikutukset kasvavat entisestään, kun tartuntojen määrä nousee. Tämä on takaisku pyrkimyksillemme päästä eroon köyhyydestä, eriarvoisuudesta ja kehittymättömyydestä, Etelä-Afrikan presidentti ja Afrikan unionin puheenjohtaja Cyril Ramaphosa sanoi lausunnossa.

Varojen käyttöä seurataan

Huhtikuun alussa Maailmanpankki kertoi jakavansa kehittyville maille yhteensä 160 miljardin dollarin eli noin 145 miljardin euron tukipaketin koronaviruspandemian vuoksi. 

Maailmanpankin johtajan David Malpassin mukaan hallitusten toimintaa varojen käytössä seurataan. Oletuksena on, että valtiot käyttävät varoja terveydenhuoltoon ja koulutukseen sekä taloutensa tukemiseen.

– Jos maat pystyvät läpinäkyvyyteen, ne ovat tulevaisuudessa paljon kiinnostavampia kohteita eri puolilta maailmaa tuleville tuottaville sijoituksille, Malpass sanoi lausunnossa.

Lue myös:

    Uusimmat