Uutissuomalainen: Koiviston hautamuistomerkki valmistunee ensi syksynä – suunnittelukilpailu pian vireille

Presidentti Mauno Koiviston hautamuistomerkki aiotaan valita avoimen suunnittelukilpailun perusteella. Asiasta kertoo Uutissuomalainen.

Hautamuistomerkkitoimikunnan tavoitteena on, että kilpailun voittaja julkistetaan ensi keväänä ja hautamuistomerkki valmistunee syksyllä.

– Tällaista aion esittää toimikunnalle, toimikunnan puheenjohtaja, alivaltiosihteeri Timo Lankinen kertoo.

Hautamuistomerkkitoimikunta asetettiin elokuun lopussa. Toimikunta pitää ensimmäisen kokouksensa lähiviikkoina.

– Kokouksen kautta lähdetään lanseeraamaan kilpailua ja ratkotaan myös kysymys siitä, minkälaisilla yksityiskohdilla mennään eteenpäin ja minkälaisia vaatimuksia työlle pitäisi asettaa, Lankinen sanoo.

Lankinen ei halua vielä ottaa kantaa vaatimuksiin, joita muistomerkille tullaan asettamaan.

Koivisto haudattiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle viime toukokuussa. Hänen haudallaan on tällä hetkellä väliaikainen hautakivi.

Lue myös:

    Uusimmat