Eläinoikeusjärjestön julkaisemalla videolla nähdään, kuinka poliisikoira hyökkää poliisia kohti.
Eläinoikeusjärjestö Oikeutta eläimille sanoo todistaneensa itsenäisyyspäivän mielenosoituksessa useita vaaratilanteita, joissa poliisikoirat- ja hevoset olivat osallisina.
Poliisi partioi alueella itsenäisyyspäivänä runsaslukuisin joukoin. Paikalla oli myös ratsupoliisi ja koirapartio.
Järjestö julkaisi Töölöntorin kupeesta videomateriaalia, johon on tallentunut kiihtyneen oloisen poliisikoiran hyökkäys viranomaista kohti.
– Stressaantunut koira puraisee jopa toista poliisia, mikä korostaa tilanteen hallitsemattomuutta, järjestö kuvailee videolla tapahtunutta.
Järjestön mukaan vaarallisia tilanteita aiheutti myös hevosten ohjeistaminen väkijoukkoihin. Myös poliisin tapa käsitellä koiria herättää kritiikkiä.
– Poliisikoiria roikotettiin kaulasta pitkään. Periaatteessa tarpeettoman kärsimyksen tuottaminen eläimille on eläinsuojelulainvastaista. Olemme sitä mieltä, ettei koiria ja hevosia pitäisi tuoda tällaisiin tilaisuuksiin, Oikeutta eläimille -järjestön kampanjavastaava Risto Muurimaa kommentoi MTV:lle.
MTV Uutiset on pyytänyt poliisia kommentoimaan videolla näkyvää tilannetta. Poliisin mukaan sillä ei ole mahdollisuutta vielä viikonloppuna ottaa asiaan kantaa.
Lue myös: Video näyttää, kuinka mielenosoittajat reagoivat poliisin käskytykseen
Kaikki kiinniotetut vapautettu
Poliisi otti itsenäisyyspäivän mielenosoituksissa kiinni 41 ihmistä.
