"Kohta tapahtuu jotain" – Imatran murhasta syytetyn oudot puheet ihmetyttivät hyvää ystävää

Syyttäjä ja puolustus eri mieltä Imatran ampumisen rikosnimikkeestä 1:03

Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa kuultiin todistajana Imatran kolmoismurhasta syytetyn Jori Lasosen hyvää ystävää.

Nuori mies ei osannut etukäteen mitenkään aavistaa Lasosen väkivaltaista tekoa.

– Ei ollut mitään aavistusta. Se tuli yllätyksenä, ystävä totesi oikeudessa.

Nuori mies oli hyvä kaveri Lasosen kanssa, vaikka aivan viimeisinä viikkoina ennen tekoa he eivät olleet tekemisissä keskenään.

He tapasivat viimeisen kerran marraskuussa 2016 ystävän luona ennen joulukuun alussa tapahtunutta ampumista.

Kaveri kertoi esitutkinnassa, että Lasonen oli tuolloin tavanomaista hiljaisempi ja tuntui siltä kuin hän ei olisi kuullut tai kuunnellut.

Kun kaverin tyttöystävä oli mennyt vessaan, Lasonen oli sanonut ystävälleen, että "kohta tapahtuu jotain". Sen enempää Lasonen ei kuitenkaan sanonut ja loppuilta sujui normaalisti.

Ystävän mukaan Lasosen puheet eivät herättäneet huolta hänessä.

– Illasta jäi mieleen Jorin erikoinen käytös ja lause. Ihmettelin sitä. Ajattelin, että ehkä jotkut asiat oli pielessä, mutta ei siitä puhuttu enempää.

Kaveri ei jutellut Lasosen kanssa enää tämän jälkeen ennen ampumista.

Oikeudessa Lasonen kuunteli ystävänsä kertomusta rauhallisesti eteensä tuijottaen. Salista poistuessaan ystävä nyökkäsi Lasosen suuntaan, mutta Lasonen ei ottanut katsekontaktia kaveriinsa.

Lue myös:

    Uusimmat