Koeajossa nelivetoista hauskuutta Fordin tapaan

Ford toi nelivedon ensimmäistä kertaa Focuksen huippumalliin. Aidosta ajamisen fiiliksestä huolehtii myös nykyään harvinainen manuaalivaihteisto.

Tykkäsimme

  • Ajettavuudesta
  • Äänistä
  • Nelivetoisuudesta

Emme tykänneet

  • Ohjauksen turhan nopeasta välityksestä
  • Pienentyneestä tavaratilasta

Hinta alkaen 54 857 €
Koeajoauto 57 888 €

Automaailmassa eletään mielenkiintoisia aikoja. Ajamisen automatisoituminen on monessa paikassa puheenaiheena. Myös ympäristöasiat vaikuttavat autonvalmistajien toimiin, ja erilaisten sähkö- ja hybridimallien tarjonta on laajempaa kuin koskaan. Näiden rinnalla esitellään kuitenkin myös toinen toistaan tehokkaampia ja nopeampi autoja eri autoluokkiin.

Yksi kuluneen vuoden mielenkiintoisimmista uutuuksista on Ford Focus RS. Ford toi kompaktin luokan sporttiinsa ensimmäistä kertaa tarjolle nelivedon, ja siten hieman vaikutteita rallimaailmasta. Perinteisiä arvoja kolmannen sukupolvessa RS:ssä kunnioitetaan myös manuaalivaihteiston muodossa.

Pellin alta löytyvä 2,3-litrainen EcoBoost-turbomoottori on tuttu esimerkiksi Mustangista. Moottorin viritysastetta on kuitenkin hieman kiristetty ja Focuksen korissa moottori tuntuu täysin eri peliltä. Myös nelivetojärjestelmä on hyvin kehittynyt ja varustettu muun muassa kaarreajoa helpottavalla, ja ennen kaikkea nopeuttavalla, Dynamic Torque Vectoring -voimanhallintajärjestelmällä. Järjestelmä on toteutettu takavetopyörästön molemmin puolin sijaitsevilla kytkimillä, joiden avulla voimaa voidaan jakaa halutussa suhteessa myös takapyörien välillä.

Yksi RS:n mielenkiintoisimmista ominaisuuksista on hauskanpitoon tarkoitettu Drift Mode -ajotila. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun sarjatuotantoauton ajonvakautusjärjestelmä on optimoitu pitämään auto hallitusti luistossa. Järjestelmä jäykistää takaiskunvaimentimia ja ohjaa enemmän voimaa ulkolaidan takapyörälle, jolloin auton käytöksestä saadaan hyvin yliohjaavaa. Tämän ajotilan käyttäminen ja ominaisuuksien kokeileminen on yleisessä liikenteessä on luonnollisesti kiellettyä.

Focus RS on saanut myös ulkonäöllisesti sopivasti maustetta. Keulan ilmanottoaukot ovat isommat, vanteiden takaa pilkistelevät isot jarrut, kattolinja on saanut jatkeekseen kattospoilerin ja takapuskurin alalaitaa koristaa molemmista laidoista tulevat isot pakoputken päät.

Istahtaminen autoon herättää hyvät fiilikset. Penkki on todella jämäkkä ja hallintalaitteet ovat hyvin paikallaan. Auton käynnistäminen herättää varsin lupaavasti murahtavan nelisylinterisen turbokoneen. Kokonaisuudessaan äänimaailmassa on onnistuttu varsin hyvin, joskin räyhäkkäimmillä asetuksilla pauke menee hieman teennäisen puolelle.

Normaalissa rauhallisessa ajossa Focus on jämäkkä kompakti sportti. Moottorin tarjoama tasainen vääntö tekee ajamisesta vaivatonta ja vaihteensiirto toimii miellyttävällä tarkkuudella. Kytkinpolkimen liike on varsin lyhyt, mutta tuntuma on hyvä.

Sport-ajotilaan siirryttäessä ensimmäisenä erona huomaa kaasun terävämmän reagoinnin ja iskunvaimennuksen jäykkenemisen. Lisäksi ajotilat vaikuttavat AWD-nelivetojärjestelmän ohjaukseen, ohjaustehostuksen voimakkuuteen, ESC-järjestelmään sekä pakoputkiston toimintaan. Kadulle tarkoitettuja ajoasetusten lisäksi Ford tarjoaa jo mainitun Drift Moden lisäksi erillistä Track -ajotilaa. Tällöin järjestelmät on optimoitu mahdollisimman nopeaan rata-ajoon.

Ja eihän se auta kuin suunnata radalle. Sport-asetuksen jäykempi iskariasetus osoittautui kadulle turhan kovaksi, mutta se pääsee oikeuksiinsa moottoriradan tasaisella asfaltilla. Focus RS tarjoaa myös rata-ajoon mukavasti potkua. Siellä moottori tasainen luonne tekee ajamisesta helppoa, ja auto on hyvä vaihtoehto esimerkiksi rata-ajoa aloittelevalle kuskille. Radalla vaihteensiirtoon toivoisi kuitenkin aavistuksen lisää tarkkuutta ja lyhyempiä liikkeitä. Jo kadulla hieman hermostuneeksi osoittautuneen ohjauksen nopea välityssuhde tulee esille myös radalla. Etenkin nopeuden noustessa ohjaus voisi olla aavistuksen rauhallisempi, jolloin auton tarkka ohjastaminen olisi helpompaa ja nautinnollisempaa.

Toinen näkökulman nopeaan ohjaukseen ja auton koko olemukseen löytyy Drift Mode -ajotilan myötä. Silloin terävät liikkeet helpottavat auton saamista luisuun. Focuksella driftailu onnistuu parhaiten pitkissä kaarteissa, joihin saa tarpeeksi vauhtia. Hieman liian jyrkkä kääntö sisään, kaasu tiukasti pohjassa ja perä irtoaa luisuun, jonka elektroniikka pitää hallinnassa. Rauhallinen oikaisu ja meno jatkuu seuraavalle suoralle. Autoa voi todella kiusata ja elekroniikka saa kuljettajan itsensä tuntemaan hyvinkin osaavaksi. Auto puuttuu tuntuvasti etenemiseen vasta todella leveässä tilanteessa, jossa kuljettaja alkaa esimerkiksi painaa jarrua tai tekemään äkillistä suunnanmuutosta. Toki Focuksesta saa myös kaikki apujärjestelmät pois päältä, jolloin vain kuljettaja on vastuussa etenemisestä. Pikaisen testaamisen perusteella näiden kahden asetuksen välillä ei ole kovin selvästi havaittavaa eroa pitävällä asfaltilla.

Kokonaisuutena Focus RS on juuri sitä, mitä Fordilta on odotettu pitkään. Perusajettavuudeltaan hyvään Focukseen on istutettu riittävästi tehoa ja kokonaispaketin kruunaa hyvin toimiva nelivetojärjestelmä. Ja sitten vielä se kirsikka kakun päälle; tämän tehoiseksi ja näin hauskaksi autoksi Focus RS on hyvin kilpailukykyisesti hinnoiteltu.

MIKÄ Rallifiilistä omaava Focus.

KENELLE Focus RS on ajamisesta nauttivan ja katseita pelkäämättömän valinta.

AJETTAVUUS Fordit ovat perinteisesti olleet hyviä ajettavia. Myös Focus kuuluu tähän kategoriaan ja RS-mallissa ajettavuutta on luonnollisesti hiottu paremman suorituskyvyn ehdoilla. Alusta on siis normaalia jäykempi ja säädettävän iskunvaimennuksen Sport-asetus tekee maantiellä ajosta epämukavaa. Asetus on käyttökelpoinen lähinnä rataolosuhteissa. Ohjaus on tarkka, mutta etenkin nopeuden noustessa nopea välityssuhde tekee pienistäkin suunnanmuutoksia turhan teräviä.

SUORITUSKYKY RS:n teholuvut lupailevat vaivatonta menoa. Ja sitä auto tarjoaakin. Moottorin vetoalue on miellyttävän laaja, mutta samalla tunnelma on hieman tasapaksu. Pieni potkaisu huipputehoa lähestyttäessä antaisi autolle persoonallisemman luonteen. Alastaron moottoriradalla muutamat kierrokset osoittavat auton hauskan luonteen. Focus RS kääntyy nöyrästi mutkiin sisään ja kaasulla seisten perän saa tulemaan rinnalle. Myös leikittely onnistuu, mutta siinä hommassa tehot alkavat loppua kesken hyvän vetopidon ansiosta.

TILAT Focus ei ole luokkansa tilavimpia malleja, ja nelivetoisuus haukkaa oman osansa tavaratilasta. Tukevat etupenkit ovat miellyttävät myös rata-ajossa.

MALLISTO Focus RS on malliston kuningas ja saatavana vain viisiovisena.

Ford Focus RS
Moottori
2 261 cm3, R4 turbo
Teho 257 kW (350 hv) / 6 000 r/min
Vääntö 440 (470 yliahdolla) Nm / 2 000-4 500 r/min
Vaihteisto 6-vaihteinen manuaalivaihteisto
Vetotapa Neliveto
0-100 km/h 4,7 s
Huippunopeus 266 km/h
EU-kulutus 7,7 l/100 km
CO2-päästöt 175 g/km
Mitat Pituus 4 390 mm, leveys 1 823 mm, korkeus 1 472 mm, akseliväli 2 647 mm
Omamassa 1 599 kg
Tavaratila 260-1 045 l

Uusi Ford Focus RS nähdään Teknavin vauhtikaksikon käsittelyssä keskiviikkona 9.11. kello 22.45 MTV3-kanavalla. Jakson uusinta nähdään samalla kanavalla lauantaina 12.11. kello 18.00.

Kuvat: Mikko Autio

Lue myös:

    Uusimmat