Kodin hakee kokemusta EU-kehästä

Nikolai Kodin (edessä), kuva: Lehtikuva
Nikolai Kodin (edessä), kuva: LehtikuvaLehtikuva
Julkaistu 03.06.2008 11:02

EU-maiden amatöörimestaruuksista nyrkkeillään 15.-22. kesäkuuta Puolassa. Suomea EU-mestaruuskilpailuissa edustaa 64 kilon sarjassa iskevä Nikolai Kodin.

- Mitään sijoitustavoitetta minulle ei EU-kisoihin ole. Tärkeintä on saada on mahdollisimman paljon kokemusta kovista kansainvälisistä otteluista, Kodin, 21, kertoo (kuvassa edessä).

Pietarissa syntynyt, Mikkelin Nyrkkeilijöitä edustava Kodin muutti vanhempiensa kanssa Suomeen vuonna 1995. Käännöstieteitä Tampereen yliopistossa opiskelevan Kodinin päätähtäin on pääsy Liverpoolin EM-kisoihin lokakuussa.

- Toivottavasti pystyn antamaan hyviä näyttöjä osaamisestani EU-mestaruuskilpailuissa.

Näyttöjä Kodin on antanut jo pitkin vuotta. Tammikuussa hän voitti ensimmäisen Suomen mestaruutensa ja huhtikuun GeeBee-turnauksesta Helsingistä käteen jäi toinen sija. Loppuottelun voittanut Algerian Hamza Kramou nähdään Pekingin olympiakisoissa elokuussa.

Matti Ruokosken henkilökohtaisessa valmennuksessa iskevä Kodin osallistuu keskiviikkona Pajulahden liikuntakeskuksessa alkavalle edustusnyrkkeilijöiden leirille. Leirille tulee myös neljä tasokasta nyrkkeilijää Pietarista.

- Vahvuuksiani ovat nopeus ja teknisyys. Minun pitää parantaa vielä paljon fysiikkaani. Voimaa ja ottelurutiinia on saatava lisää. Sen olen huomannut, kun olen ottanut harjoituksissa matsia Jussi Koivulan kanssa.

- Kun voimaa tulee lisää, niin sarjan vaihtokin tullee ajankohtaiseksi. Pari vuotta pysyn vielä kuusnelosessa. Sitten on ehkä jo vuorossa 69 kilon sarja, Kodin jatkaa.

Kodinin valmennustukena Tampereella toimii Koivulaa valmentanut Osmo Laine. Kuusi Suomen mestaruutta voittanut Jussi päätti amatööriuransa huhtikuussa.

Paita pysyy yllä

Pidemmällä tähtäimellä Kodin haaveilee Lontoon vuoden 2012 olympialaisista.

- Aion lähettää hakemukseni Nyrkkeilyliittoon päästäkseni mukaan liiton "Team London 2012" -projektiin.

Hakemus on postitettava viimeistään 12. kesäkuuta. Projektiin valittaneen neljästä kuuteen nyrkkeilijää.

- Projektiin valittavat nyrkkeilijät ovat varmasti vahvoilla, kun nimetään Suomen edustajia syksyn EM-kisoihin, Kodin uskoo.

Jos Kodin pääsee mukaan Nyrkkeilyliiton olympiaprojektiin, hän lupaa pitää paidan päällään kisoihin asti.

- Ammattilaisuus ei kiinnosta minua, Kodin vannoi.

(MTV3-STT)