Kiviniemi Haukiputaalla

Joka Kodin Asuntomarkkinat etsii tänä syksynä Suomen parasta asuinaluetta. Yleisöäänestyksen perusteella loppusuoralle on valikoitunut 12 viehättävää asuinaluetta eri puolelta Suomea. Kutsuimme yhdessä Hyvä asuminen 2010 -ohjelman kanssa koolle asiantuntijaraadin, jonka kanssa käymme arvioimassa nämä alueet ja esittelemme ne teille yhden kerrallaan.

Ensimmäisenä esittelyvuorossa on nyt Kiviniemen vanhan kalasataman ympärille rakentunut asuinalue, joka sijaitsee Haukiputaalla parikymmentä kilometriä Oulusta pohjoiseen. Kiviniemi on muutaman viime vuosikymmenen aikana kasvanut parin sadan asukkaan kalastajakylästä liki 2 700 asukkaan taajamaksi; kirkonkylän jälkeen Haukiputaan kunnan toiseksi suurimmaksi kyläksi. Ensimmäinen kasvubuumi oli 1970-80-luvulla ja toinen aivan hiljattain. Kalastamisesta elantonsa saaneita kanta-asukkaita Kiviniemessä on vielä kuutisenkymmentä.

Kyläelämä keskittyy edelleen meren rannalle. Vanha kalasatama ja uusi veneilysatama muodostavat asukkaat yhteen vetävän areenan ja rannalla olevasta kalakaupasta saa joka päivä tuoretta kalaa. Viikonloppuisin rannalla käykin satamäärin ihmisiä eri puolilta Oulun seutua syömässä kalakeittoa.

Kiviniemen asukasyhdistys on toiminut vuodesta 1974 lähtien. Se järjestää asukkaille monenlaista harrastustoimintaa, mutta on myös ollut torjumassa liian raskasta rakentamista. Omaleimainen paikallinen toimija on myös Kiviniemen Meripelastusyhdistys.

Luonnon läheisyys ja turvallisuus

"Ensimmäinen asia, mitä itselleni tulee mieleen alueestamme on turvallisuus", miettii Katja Lahdenkauppi."Ihmiset tuntevat toisensa ja toistensa lapset. Tiedämme, kuka missäkin talossa asuu ja tervehdimme vastaantulijoita. Silti jokaiselle annetaan oma rauha ja omalla pihalla saa kyllä puuhastella ihan rauhassa."

Helsingin yliopiston professori Mari Vaattovaara näkee saman asian: "Tänne tullaan asumaan omakotitaloon luonnon lähelle, pienelle, turvalliselle ja viihtyisälle asuinalueelle, jolla kaikki modernit palvelut ovat kuitenkin aivan lähituntumassa - uusi asuminen, työpaikat ja keskusta,"

Kiviniemen asukkaista 85 % asukkaista käy töissä Oulussa. Ajoaika on 15-20 minuuttia ja linja-auto kulkee puolen tunnin välein. Juuri nyt Kiviniemessä on omakotirakentajille tarjolla vain muutama tontti, mutta alueella käynnissä oleva sukupolvenvaihdos avaa ovia uusille tulokkaille, lupaa kiinteistönvälittäjä Hannu Hietala Huoneistokeskuksesta.

"Ensimmäinen rakennusbuumi oli täällä 1970-luvun alkupuolella. Nyt nämä perheet ovat asuneet aikansa ja ikääntyneet - vanhempi polvi alkaa hakeutua omakotitaloja helpompaan asumiseen rivi- ja kerrostaloihin. Tiettyä sukupolven vaihtumista on siis odotetavissa", Hietala ennustaa.

Tyypillinen 1970-luvun talo, jossa on keskimäärin vaikkapa 120 neliötä maksaa 130–150 000 euron verran. Viimeisen rakennusbuumin aikana tehdyt 2000-luvun talot puolestaan asettuvat 250 000 euron paikkeille ja koon kasvaessa siitä ylöspäin jopa puoleen miljoonaan asti.

Ihmisille on annettu varsin vapaat kädet rakentaa mieleisiään taloja. Sellaisilla alueilla tulokset eivät aina ole olleet arkkitehtien mieleen, mutta Kiviniemi saa Esko Kahrin (arkkitehti SAFA) myhäilemään suopeasti: "Silti tästä on muodostunut aika hauska alue. Täällä rehottavat erilaiset näkemykset ja tavat asua. Tietysti siitä syntyy myös pieniä riitasointuja, mutta tavallaan se kuuluu hiukan tämän paikan luonteeseen. Täällä erilaiset näkemykset ja kukat saavat kukkia."

"Täällä on hyvä koulu!"

Kiviniemessä on myös joitakin ryhmärakennuskohteita. Esimerkiksi rivitalot muodostavat viehättävän pihapiirin ja luhtikäytäväkortteli, jossa on myöskin pienasuntoja edustaa Kahrin mielestä korkeatasoista arkkitehtuuria.

Alueen kerroksellisuus viehättää myös Teknillisessä korkeakoulussa työskentelevää filosofian tohtori Marketta Kyttä: "Tietysti eri aikakausien rakennuksien yhteiselo, mutta erityisesti eri sukupolvien ilmiselvästi sopuisa yhteiselo ja eri aikakausien ammattien yhteen kietoutuminen viehättävät. Vanhat ja uudet kiviniemeläiset ovat löytäneet toisensa. Eräskin mummo kertoi juuri saattaneensa ekaluokkalaisen kouluun, vaikkei tämä ollutkaan oma lapsenlapsi. Sellainen vuorovaikutus tekee vaikutuksen."

Kiviniemessä on päiväkoti ja ryhmäperhepäiväkoti sekä ala-aste. Ylä-aste on lähikylässä Kellossa ja lukio Haukiputaan keskustassa. Oma asuinpaikka saa myös nuorisolta vankkumattoman tuen.

"Täällä on hyvä koulu!" painottaa Aatu Asikainen tovereineen. "Urheilumahdollisuudet ovat hyvät, täällä on Virpiniemen urheilukeskus, tuossa on meri vieressä ja siellä voi uida... ja täällä on paljon kavereita!"

"Yleensä ajatellaan, että tietynlaisen elämäntavan omaavat ihmiset hakeutuvat tietynlaiselle, heidän toiveitaan vastaavalle alueelle. Ilmeisesti tämä voi toimia myös toisin päin. Olen kuullut väitettävän, että tämä ympäristö saattaa opettaa ihmisille aktiivisesti varsin terveellistäkin elämäntapaa", Kyttä pohtii.

Vaattovaara toteaa, että Kiviniemessä ollaan hyvin lähellä perinteistä, suomalaisen asumisen onnelaa: "Keskellä luontoa, meren rannalla, modernissa omakotitalossa!"

Vaattovaara toivookin, että viimein korjaantuisi se osin virheellinen näkemys, jonka mukaan ihmiset muuttavat kaupunkien laidoille siksi, ettei heillä ole varaa tai mahdollisuuksia rakentaa keskustaan. "Kyllä tännekin muuttaneet ihmiset osoittavat selvästi, että heillä on mahdollisuus valita. Tänne tulo on aktiivinen valinta eikä mikään pakko."

Kilpailuraatia viehätti:

+ vanhan kalastajakylän tuoma omaleimaisuus
+ terveelliseen elämäntapaan kannustava asuinympäristö
+ eri elämäntavat löytäneet toisensa: kalastaja ruokkii IT-osaajaa
+ eri sukupolvien luonteva yhteiselo
+ vireä harrastus- ja yhteistoiminta
+ eri-ikäisten rakennusten kerroksellisuus

Moni asia siis miellytti raatiamme. Sitä jäi kuitenkin askarruttamaan uusimman alueen irrallisuus vanhasta Kiviniemestä ja paikoin puutteellinen miljöönhallinta. Myös satama-alue koettiin vielä hieman keskeneräiseksi. Ravintola onkin ehkä tulossa satama-alueelle.

Kilpailuraatia askarrutti:

- uusi asuntoalue on melko irrallaan vanhasta - vanhempi osa on hieman rujo, liiankin rosoinen
- ohjauksen puutetta vai pohjoista ronskiutta?
- satama-alue on keskeneräinen

Kiviniemen tulevaisuus näyttää lupaavalta. Oulun kaupunki kasvaa koko ajan lähemmäksi. Uusille omakotitaloille on tarkoitus kaavoittaa lisää alueita. Toivottavasti Kiviniemi säilyttää kasvun huumassa merestä ja kalastajaelämästä kumpuavan omaleimaisuutensa.

"Tämän kivikylän rannan tiedän, täällä asun, elämäni vietän Hyvin meitä meri ruokki, esi-isät pellot kuokki. Niin kaunis on tämä meren ranta, täällä asunut on sukuni kanta Kalaa merestä miehet nuo nosti, osan saaliista ystävät osti. Tämä kalastajakylä kuin rauhanlehto, kalastus on ollut meille elämisen ehto."
(Rainer Halonen, Kiviniemen asukas)

Lisätietoja Kiviniemestä: www.kellonkiviniemi.com

(JKA 8.9.2006)

Lue myös:

    Uusimmat