Kirsi Alm-Siira palasi MTV:lle – juontaa MM-finaalin ennakkolähetyksen

Suomen ja Venäjän MM-finaalia ennakoidaan MTV Katsomon nettilähetyksessä tänään tiistai-illalla.

Livelähetys MTV.fissä ja MTV Katsomossa alkaa kello 19.00. Lähetyksessä nähdään useita vieraita: muun muassa kiekkoasiantuntijoita, faneja sekä Nuorten Leijonien lähipiiriin kuuluvia henkilöitä.

Lähetyksen juontaa vuonna 2005 Pöllölaaksossa työskentelyn aloittanut MTV Uutisten toimittaja Kirsi Alm-Siira.

Tammikuun alussa MTV:lle palannut Alm-Siira oli poissa noin yhdeksän kuukautta.

– Paluu on tuntunut mahtavalta. Sanotaan, että vaihtelu virkistää. Varmaan se on niinkin, mutta kymmenessä vuodessa solmitut siteet työkaverien kanssa ovat myös hyvin tärkeitä, Alm-Siira toteaa.

– Itselleni on ollut hienoa jatkaa juttua vanhojen työkavereiden kanssa siitä, mihin vajaa vuosi sitten jäätiin.

Alm-Siira arvioi median muuttuneen lisää hänen poissaolonsa aikana.

– Maikkarin Uutiset on yhä vahvemmin läsnä somessa ja live-lähetyksissä. Tänään pääsen tositoimiin suoraan lähetykseen Hartwall Arenalle Nuorten Leijonien MM-finaalin ennakkotunnelmiin.

* * *

Livelähetys MM-finaalin ennakkotunnelmista MTV.fissä ja MTV Katsomossa kello 19.00 alkaen.

Suomi ja Venäjä kohtaavat illalla kello 20.30 alkavassa loppuottelussa.

Lue myös:

    Uusimmat