Kirjeenvaihtajan kommentti: Saksalaisten joulu kytkettiin pois päältä

Nimenomaan iskua joulumarkkinoille Saksassa on pelätty Nizzan ja Münchenin tapahtumien jälkeen. Viimeistään nyt liian moni saksalainen ajattelee, että missään ei enää voi olla turvassa.

Käynti oman kaupungin, kaupunginosan tai kylän joulumarkkinoilla on saksalaiselle yksi tärkeimmistä tavoista valmistautua vuoden suurimpaan juhlaan. Moni lähtee varta vasten joulumatkalle Müncheniin, Nürnbergiin, Hampuriin tai Berliiniin päästäkseen nauttimaan kuuluisimpien torien tunnelmasta. 

Erityisesti jouluna Saksan kaupungit täyttyvät turisteista – myös saksalaisista. Idylliset torit vetävät puoleensa.

Itse en tänä vuonna päässyt joulukuussa Berliiniin, mutta Münchenin eri joulumarkkinoilla olen piipahtanut jo moneen kertaan. Hehkuviinimuki kädessä on vaihdettu mielipiteitä niin tuttujen kuin tuntemattomien kanssa.

Näin jälkikäteen on pakko sanoa: yllättävän usein puhe on kääntynyt turvallisuuteen.

Vaikka pelolle ei saa antaa sijaa, moni saksalainen on pohtinut joko ääneen tai hiljaa mielessään, miten helppoa juuri joulumarkkinoille olisi iskeä. Turvallisuutta ei juuri valvota. Ei ainakaan näkyvästi. Ei, vaikka Nizzan ja Münchenin iskut ovat tuoreessa muistissa.

Useimmat eivät edes halua lisää valvontaa. Silti siitä puhutaan.  

Jos terrori-iskun tekijällä olisi uskonnollinen motiivi, kadunmiehen tai –naisen on helppo kuvitella, että nimenomaan joulumarkkinat ovat riittävän symbolinen paikka iskeä. Monissa kaupungeissa joulumarkkina on Christkindlmarkt eli Jeesuslapsen tori.

Maanantai-iltana Berliinin ydinkeskustassa iso osa pohdinnoista, epäilyistä ja peloista muuttui todeksi. Lopullinen tieto tekijöistä ja heidän motiiveistaan voi hälventää pelkoja. Niin moni nyt toivoo.

Mutta lopputulema voi olla myös paljon pahempi. Epäluulo voi kasvaa. Pelko saattaa voittaa.

Monien müncheniläisten mielestä heidän kotikaupunkinsa muuttui viime heinäkuun verisen iskun jälkeen. Kaupungista, jota on syystä pidetty yhtenä Euroopan turvallisimmista, tuli yhdessä yössä varautuneempi ja jännittyneempi. Näin ainakin väitetään.

Joka tapauksessa vaikea on olla ajattelematta, että saksalainen joulu ja joulun tunnelma kytkettiin Berliinin Breitscheidplatzilla pois päältä pahimmalla mahdollisella tavalla.

Ja pahimmassa mahdollisessa paikassa. 

Kirjoittaja on MTV:n Saksan-kirjeenvaihtaja

Rekka ajoi ihmisjoukkoon Berliinin joulumarkkinoilla 1:32

Lue myös:

    Uusimmat