Kirjastojen kirjahankinnat ovat vähentyneet jopa yli kolmanneksella 20 vuodessa. Suomen kulttuurirahaston tukihankkeella yritetään parantaa tilannetta.
Kirjastojen kirjatalkoisiin on ilmoittautunut 402 kuntaa Suomen yhteensä 416 kunnasta.
Hankkeessa Suomen kulttuurirahasto ohjaa kolmen vuoden aikana yhteensä noin 3,5 miljoonaa euroa kuntien kirjastojen kirjahankintoihin. Tavoitteena on lisätä kotimaisen kirjallisuuden hankintoja.
- Kulttuurirahasto on todella tyytyväinen Kirjatalkoiden onnistumiseen. Tavoitteeksi asetettiin yli 90-prosenttinen osallistuminen, mutta nyt voi sanoa, että koko Suomi on mukana, kiittää Kulttuurirahaston yliasiamies Antti Arjava.
Hän myöntää, että kuntien talous on nyt kovalla koetuksella ja mietittävänä on monia rahallisesti isompiakin kysymyksiä. Kirjatalkoiden tavoite oli osoittaa, että kirjastojen ahdinko on korjattavissa kohtuullisen pienellä rahalla, joka ei vaaranna minkään kunnan taloutta.
- On rohkaisevaa, että murroksen keskelläkin kunnat ovat lähteneet vapaaehtoisesti mukaan sivistystalkoisiin. On myös vaikea muistaa, milloin viimeksi Suomessa on löytynyt yhtä kattavasti yhteinen rintama kulttuurin ja sivistyksen puolesta yli kieli- ja maakuntarajojen.
Arjavan mukaan kirjatalkoiden palaute on osoittanut, että suomalaiset arvostavat kirjastoja todella paljon, ylimmistä päättäjistä tavallisiin kirjaston käyttäjiin.
- Toivomme, että keskustelu jatkuisi kirjojen ja lukemisen merkityksestä. Erityisesti lasten ja nuorten totuttaminen kirjojen käyttöön vaikuttaa siihen, mikä on suomalaisten sivistystaso seuraavien sukupolvien aikana.
Kulttuurirahaston suurin tukihanke
Helmikuun lopussa 2007 julkistettu Kirjatalkoot on Suomen kulttuurirahaston kaikkien aikojen suurin tukihanke. Talkoisiin osallistuu myös Svenska litteratursällskapet i Finland. Tarvetta talkoille on, sillä kirjastojen kirjahankinnat ovat vähentyneet jopa yli kolmanneksella 20 vuodessa.
Kirjatalkoot etenevät niin, että ensi vuonna kirjastojen kirjahankintamäärärahat nousevat vähintään viidellä prosentilla. Tämä merkitsee koko maassa yli 1,1 miljoonan euron lisäystä lähtötasosta, joka mitataan vuosien 2005 ja 2006 keskiarvosta.
Koska hyvin suuri osa kunnista pyrkii nostamaan myös omia kirjahankintojen rahojaan kymmenen prosenttia, määrärahat kasvavat jo vuonna 2008 todennäköisesti yli kolme miljoonaa euroa. Jos kaikki kunnat lisäävät myös itse määrärahojaan, kirjahankintoihin saadaan kolmen vuoden aikana lisärahaa noin 11 miljoonaa euroa. Summalla voi hankkia jopa 700 000 lisäkirjaa.
Kirjatalkoiden ulkopuolelle jääneet kunnat ovat pääosin pieniä, ja niissä asuu alle prosentti Suomen väestöstä. Pois jääneitä kuntia on eniten Ahvenanmaalta ja Varsinais-Suomesta.
(MTV3-STT)