Kipinä sytytti Joroisten hallipalon?

Joroisten hallipalossa oli vaarana, että 50 kilon dynamiittipötköt räjähtäisivät. Dynamiittilaatikot ovat kuvassa todennäköisesti auton oikealla puolella, kertovat palomiehet.
Joroisten hallipalossa oli vaarana, että 50 kilon dynamiittipötköt räjähtäisivät. Dynamiittilaatikot ovat kuvassa todennäköisesti auton oikealla puolella, kertovat palomiehet.MTV3
Julkaistu 10.07.2009 04:18(Päivitetty 13.07.2009 02:10)

Joroisten tehdaspalossa räjähdysvaaran aiheuttanut dynamiitti oli Turvatekniikan keskuksen mukaan luvattomasti varastoitu. Tukesin ylitarkastajan Tor-Erik Ekbergin mukaan varastoinnille ei ollut haettu lupaa eikä luvan myöntämiselle olisi ollut perusteitakaan.

Halliin varastoidun dynamiitin sijainti oli Tukesin mukaan vastoin räjähdeasetusta, joka määrää suojaetäisyydeksi asutukseen vähintään sata metriä. Tehtaan lähellä on omakotialuetta.

Palaneen hallin omistaja Juhani Asarieff kertoo lupien olevan kunnossa. Poliisin mukaan lupa-asiaa ei ole vielä varmistettu. Kuulustelussa omistaja on kertonut olevansa pätevä käsittelemään räjähteitä.

Dynamiitti paloi räjähtämättä

Dynamiittia oli hallin keskellä 50 kiloa.

- Määrä on huomattava, kun yleensä säilytettään korkeintaan viiden kiloa eriä. Onneksi vaaran aiheuttanut dynamiitti paloi paikoilleen eikä räjähtänyt, kommentoi tutkinnanjohtaja rikoskomisario Pentti Ketola Etelä-Savon poliisista.

Poliisin räjähdeasiantuntijat ovat varmistaneet, ettei palopaikalla enää ole räjähteitä, ja tekninen tutkinta on päässyt alkuun.

- Palon syyn tutkinta on vasta alussa, mutta epäilemme syyksi kipinää, joka jäi kytemään iltapäivällä hallissa tehdyistä autonkorjaustöistä, Ketola kertoo.

Teknisen tutkinnan rinnalle tehdään rikostutkintaa siitä, onko räjähdysaineisiin liittyviä määräyksiä noudatettu.

Räjähteiden varastointiin tulee hakea lupaa Tukesilta, joka pyytää aina lausunnot myös kunnalta, työsuojelupiiriltä ja pelastusviranomaisilta. Asiasta myös kuulutetaan lehdissä. Suojaetäisyydellä ei saa olla asutusta, liikennettä tai muuta suojattavaa.

Evakko päättyi puoliltapäivin

Tehdaspalo Urheilutiellä aiheutti räjähdyspelon vuoksi koko tienoon evakuoinnin 500 metrin säteellä eilen illalla. Kotoaan joutui lähtemään noin 400 henkilöä, joista osa meni mökilleen, osa urheilutalolle. Patjoilla yöpyi poliisin mukaan 20 henkilöä.

Palopaikkaa lähinnä asuneet ovat päässeet kotiin tänään puolen päivän aikoihin.

Katso Heli Rautasen raportti Joroisilta (Kymmenen uutiset 10.7.2009)

Sumo video id

(MTV3 - STT)

Joroisissa palaneessa varastossa oli 50 kiloa dynamiittia.Joroisissa palaneessa varastossa oli 50 kiloa dynamiittia.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa