Kilahtiko tilillesi tänään euroja? Lähes miljoona ihmistä saa tänään veronpalautusta

Onko kannattavampaa maksaa mätkyjä vai saada veronpalautuksia? Asiantuntijat vastaavat 0:25
Onko kannattavampaa maksaa mätkyjä vai saada veronpalautuksia? Asiantuntijat vastaavat.

Verohallinto maksaa perjantaina lähes miljoonalle asiakkaalle veronpalautuksia. Kyseessä on toiseksi suurin palautuserä henkilöasiakkaille, yhteensä noin 850 miljoonaa euroa.

Verohallinto muistuttaa, että veronpalautuksille ei ole enää yhtä yhteistä maksupäivää. Ensimmäiset ovat saaneet veronpalautuksensa jo heinäkuussa. Elokuussa veronpalautuksia sai kaksi miljoonaa asiakasta.

Veronpalautuksia tulee vielä maksuun myös lokakuussa, marraskuussa ja joulukuussa. Loppuvuoden kuukausina veronpalautusta saa vielä arviolta 400 000 asiakasta. Tarkka määrä ei ole vielä Verohallinnon tiedossa, koska kaikkien asiakkaiden verotus ei ole päättynyt.

Verohallinnon tiedotteen mukaan veronpalautusten maksupäivinä Verohallinnon asiakaspalvelussa on yleensä vilkasta.

– Asiakkaat esimerkiksi soittavat, miksi veronpalautus ei tullutkaan tilille. Usein vastaus on, että veronpalautusta on käytetty erääntyneiden verojen maksuun tai veronpalautus on mennyt ulosotossa oleviin velkoihin, ylitarkastaja Juha Villman Verohallinnosta kertoo.

Jos veronpalautus ei ole tullut tilille, Verohallinto neuvoo tarkistamaan oman tilanteensa verkkopalvelu OmaVerosta. Yleinen syy palautuksen välille jäämiseen on muuttunut tilinumero.

Kiinteistöveron eräpäivä on ensi maanantaina 7. syyskuuta. Tämä koskee noin 143 000 asiakasta.

Lue myös:

    Uusimmat