Naisten taitoluistelun SM-kilpailuista kehittyi varsinainen jännitysnäytelmä sunnuntaina.
Kiira Korpi oli kirkkaasti kärjessä lyhytohjelman jälkeen, mutta hänen jäljessään oli viisi naista viiden pisteen sisällä. Jokaisella oli mahdollisuus kiilata EM-kisakoneeseen.
Tunnelma sähköistyi jo ennen kuin seniorinaiset liukuivat jäälle. Junioreiden sarjassa Helsingin Luistelijoiden Juulia Turkkila, 16, luisteli häikäisevän vapaaohjelman. Turkkila nakutti tulostauluun 134,54 pistettä ja ilmoittautui näin mukaan naisten EM-joukkueeseen.
Seniorisarjassa tyylikäs Cecilia Törn, 16, aloitti varmasti. Törn kuitenkin haparoi hyppyelementeissään ja sijoittui lopulta kolmanneksi pistein 123,61. Kilpailussa toiseksi sijoittui 15-vuotias Beata Papp, jonka teknisesti tasainen suoritus ja ilmeikäs esiintyminen toivat pisteet 125,36.
Seniorisarjan tulosten selvittyä Juulia Turkkila oli hämmentynyt mahdollisuudestaan EM-paikkaan.
- Ei kyllä tullut tämä mieleen, Turkkila myönsi. - Mutta kyllähän sitä on aina toivonut.
Koska Laura Lepistö tuskin kuntoutuu ennen EM-kilpailuja, Kiira Korven mukaan lähtevät junioreiden Suomen mestari Juulia Turkkila ja senioreiden pronssimitalisti Cecilia Törn.
- Mikäli oikein kriteerejä tulkitsen, näin voisi olla, sanoi Suomen Taitoluisteluliiton viestintäpäällikkö Mila Kajas.
Korpi omaa luokkaansa
Korpi teki odotetusti vahvan esiintymisen SM-jäillä. Aistikas Evita-tulkinta toi Korvelle ennätyspisteet 172,43 ja jääkuningattaren kruunun.
- Ei ihan parasta nähty vielä. On ollut vaikeampaa kilpailla vain itseä vastaan, tuore Suomen mestari viittasi kilpasiskonsa Lepistön poissaoloon.
Kanadalaisen David Wilsonin koreografia on taiten tehty. Aiemmilta kausilta tuttu hienoinen kankeus teränkäytössä on nyt tiessään, ja yhdeksi Korven ohjelman huippukohdaksi sukeutui näyttävä askelsarja. Korpi myönsikin, että ennen EM-kilpailuja hiottavaa on lähinnä kolmoislutsissa ja kolmoisflipissä. Tavoitteet tamperelaisluistelija asetti korkealle.
- Mitalia lähden ehdottomasti tavoittelemaan, Korpi sanoi varmasti.
Taitoluistelun EM-kilpailut pidetään Sveitsin Bernissä 24.-30. tammikuuta. Suomen Taitoluisteluliitto julkistaa luistelijavalinnat EM-kilpailuihin tiistaina.
Katso Kiira Korven haastattelu
Sumo video id
Taitoluistelun SM-kilpailut, lopputulokset, Turku:
Naiset:
1) Kiira Korpi TAPTL 172,43
2) Beata Papp Hermes 125,36
3) Cecilia Törn TTK 123,61
4) Alisa Mikonsaari LL 119,91
5) Minna Parviainen ETK 116,97
6) Reetta Romppanen LTL 115,78
7) Henriikka Hietaniemi HL 108,20
8) Riina Varjokari HL 100,74
9) Helena Stenbacka ETK 98,71
10) Janna-Juulia Vuorela HTL 84,35
Miehet:
1) Bela Papp Hermes 163,47
2) Valtter Virtanen Koovee 158,68
3) Ari-Pekka Nurmenkari HSK 152,09
4) Viktor Zubik HSK 146,27
5) Otto-Eemeli Laamanen TTK 133,22
6) Lasse Sääkslahti KeuPa 114,98
Juniorit, tytöt:
1) Juulia Turkkila HL 134,54, 2) Nea Viiri ESJT 125,31, 3) Seidi Rantanen ESJT 116,68.
Juniorit, pojat:
1) Matthias Versluis ESJT 141,21, 2) Julian Lagus TTK 137,75, 3) Juho Pirinen LRTL 118,65.
Jäätanssi:
1) Henna Lindholm/Ossi Kanervo HSK 104,60.
Jäätanssi, juniorit:
1) Olesia Karmi/Max Lindholm HSK 98,07, 2) Laima Krasnitskaja/Jussiville Partanen KUTA 55,61.
(MTV3-STT)