Kiinan talouskasvun hidastuminen jatkuu – heikoin vuosineljännes 27 vuoteen

Kiinan talouskasvu hidastui jälleen kolmannella vuosineljänneksellä. Talouden kasvu on nyt hitainta 27 vuoteen.

Valtion perjantaina julkaisemat viralliset luvut kertoivat Kiinan talouden kasvaneen heinä–syyskuussa 6,0 prosentilla. Toisella vuosineljänneksellä kasvuvauhti oli 6,2 prosenttia.

Tuore kasvulukema on heikoin sitten vuoden 1992. Kiinan hallituksen tälle vuodelle asettama 6–6,5 prosentin kasvutavoite näyttäisi kuitenkin toteutuvan.

Saadaanko kauppasota loppumaan?

Kiinan taloutta ovat painaneet niin hiljentynyt kotimainen kysyntä kuin kauppasota Yhdysvaltojen kanssa.

Kiina ja Yhdysvallat saivat äskettäin aikaan ensimmäisen vaiheen kauppasopimuksen, mutta lopullista ratkaisua kiistaan odotetaan edelleen.

Syyskuussa Kiinan tuonnin ja viennin lukemat olivat odotettua alhaisemmat. Toisaalta maan teollisuustuotanto kasvoi edelliskuuhun nähden.

Korjattu juttua kello 8.35: Toisella vuosineljänneksellä kasvuvauhti oli 6,2 prosenttia, ei suinkaan 62,2 prosenttia kuten aiemmin kirjoitimme.


Lue myös:

    Uusimmat