Kiinalaisten matkailu Suomessa selvässä kasvussa

Kiinasta on tänä vuonna tullut Suomeen matkailijoita selvästi entistä enemmän.

Tilastokeskuksen mukaan Suomen majoitusliikkeissä kirjattiin tammi-syyskuussa kiinalaisten yöpymisiä lähes 45 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin, yhteensä 149 000 vuorokautta. Kiinalaisia on käynyt Suomessa jo lähes yhtä paljon kuin japanilaisia, joille yöpymisvuorokausia kertyi 153 000.  

Japanilaisten matkailijoiden käynnit ovat tänä vuonna olleet noin kolmen prosentin kasvussa.  

Venäläisten matkailu Suomessa on sen sijaan edelleen vähentynyt selvästi. Venäläisille tilastoitiin tammi-syyskuussa 635000 yöpymisvuorokautta, mikä oli 43 prosenttia vuoden takaista vähemmän.  

Syyskuussa venäläiset matkailijat yöpyivät Suomessa yhteensä vain runsaat 36 500 kertaa, mikä pudotti heidät kolmanneksi suurimmaksi matkailijaryhmäksi ruotsalaisten ja saksalaisten jälkeen.

Koko alkuvuoden aikana venäläiset pitivät kuitenkin kärkipaikkansa Suomen suurimpana ulkomaisena matkailijaryhmänä.  

Tiedot ovat peräisin Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotiedoista, jotka julkistettiin tänään. Ne on kerätty majoitusliikkeiltä, joissa on vähintään 20 vuodepaikkaa tai sähköpistokkeella varustettua matkailuvaunupaikkaa.

Lue myös:

    Uusimmat