Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue on kohdannut tiistain olympiavastustajansa Kiinan maaottelussa kaikkiaan kymmenen kertaa ja voittanut niistä jokaisen. Luvassa ei kuitenkaan ole helppoja avauspisteitä.
-Kiina ei ole ollenkaan helppo vastustaja. Olympialaisten avausottelussa on aina ylimääräistä jännitystä. Niin se oli neljä vuotta sitten Naganossakin, vaikka meillä oli koossa kokenut joukkue, Riikka Nieminen sanoo.
Suomi on pelannut Kiinaa vastaan edellisen kerran viime vuoden huhtikuussa Yhdysvaltain MM-turnauksessa. Siellä Suomi voitti alkulohko-ottelussa täpärästi 7-6.
-En ole itse Kiinaa vastaan vähään aikaan pelannut, mutta sen tyyli on aiemmin muistuttanut entisen Neuvostoliiton miesten maajoukkueen tapaa pelata kiekkoa.
-Kiinalaiset mielellään syöttelevät paljon. He yrittävät kiekkoa maaliin mieluummin takatolpalta kuin suoralla kaukolaukauksella, Nieminen kuvailee.
Kiina on Suomelle tuttu olympiavastustaja, sillä maat kohtasivat toisensa Naganossa 1998 kahdesti. Ennen sijoituspelejä Suomi voitti merkityksettömän ottelun 6-1. Pronssiottelussa Suomi oli parempi maalein 4-1.
Nieminen uskoo, että kun avausvastustajasta on selvitty, jatko on helpompaa.
-Kiinan jälkeen kohtaamme torstaina Saksan, jonka pitäisi kaatua peruspelillä. USA lohkon viimeisenä vastustajana on oma lukunsa. Jos kaksi ensimmäistä ottelua ovat hoituneet, meidän on suhteellisen helppo lähteä pelaamaan USA:ta vastaan, Nieminen uskoo.
Kiina- ja Suomi-ottelut Suomi pelaa Provossa, noin 70 kilometrin päässä Salt Lake Citystä. Järjestäjien ilmoituksen mukaan yliopistokaupunki Provon Seven Peaks -halliin mahtuu 7 000 katsojaa, mutta todellinen luku lienee korkeintaan 5 000:n paikkeilla.
USA:ta vastaan Suomi pelaa lauantaina West Valley Cityssä E Centerissä, johon on urheilijoiden majapaikasta olympiakylästä 20 kilometriä. E Centeriin mahtuu järjestäjien ilmoituksen mukaan 10 500 katsojaa.
Ohut ilma tuntuu jaloissa
Suomi pehmensi törmäystä aikaeroon leireilemällä viikon verran Toronton liepeillä tammi-helmikuussa. Aikaero tuskin haittaa kisoissa, mutta olympiahallien sijainti 1 300-1 400 metrin korkeudessa arveluttaa arvoturnauksissa rutinoitunutta Riikka Niemistä.
-Harjoitusten jälkeen tyttöjen jalat ovat olleet aika juntturassa. Pikkuisen on pelottanut, ettei ottelussa jaksa painaa täyttä kolmea erää, Nieminen tunnustaa.
Naisten kahdesta alkulohkosta A:ssa pelaavat Kanada, Venäjä, Ruotsi ja Kazakstan. Kummankin lohkon kaksi ensimmäistä selviytyy välieriin, jotka pelataan 19.-20. helmikuuta. Voittajat jatkavat loppuotteluun, häviäjät pronssipeliin.
Lue myös juttu Riikka Niemisestä.
Suomen kentälliset B-lohkon avausottelussa Kiinaa vastaan:
Maalivahti: 19 Tuula Puputti. Varalla 1 Anita Salo.
1. kenttä: 3 Emma Laaksonen-20 Kirsi Hänninen, 29 Karoliina Rantamäki-21 Petra Vaarakallio-13 Riikka Nieminen.
2. kenttä: 5 Pirjo Ahonen-9 Terhi Mertanen, 10 Sari Fisk-16 Tiia Reima-23 Hanne Sikiö.
3. kenttä: 6 Saija Sirviö-22 Päivi Salo, 28 Katja Riipi-8 Marjo Voutilainen-15 Satu Hoikkala.
4. kenttä: 25 Marja-Helena Pälvilä-11 Oona Parviainen-26 Henna Savikuja.
(MTV3-STT)