Kiina pitää Yhdysvalloissa nostettuja Huawei-syytteitä poliittisina

USA talous hyytyy – Kiina ylläpitää riittävää talouskasvua 8:15
Tapaus kiristää Yhdysvaltojen ja Kiinan entisestään kireitä taloussuhteita.

Kiina syyttää Yhdysvaltoja poliittisesti motivoiduista toimista verkko- ja puhelinyhtiö Huaweita vastaan. Kiinan ulkoministeriön tiedottajan Geng Shaungin mukaan Yhdysvallat "on jo pitkään käyttänyt valtion voimaa mustamaalatakseen tiettyjä kiinalaisia yrityksiä".

Yhdysvaltojen oikeusministeriö julkisti aiemmin 13-kohtaisen syytelistansa. Huaweita, sen kahta kumppania ja talousjohtaja Meng Wanzhouta syytetään petosrikoksista ja Iranin vastaisten pakotteiden rikkomisesta. Meng on Huawein perustajan Ren Zhengfein tytär, ja hänet pidätettiin Kanadassa joulukuun alussa Yhdysvaltojen pyynnöstä.

Lisäksi yhtiötä syytetään yrityksistä varastaa liikesalaisuuksia teleoperaattori T-Mobilelta.

Yhdysvaltain virkaa tekevä oikeusministeri Matthew Whitaker ilmoitti, että Yhdysvallat pyrkii saamaan Mengin luovutetuksi Kanadasta Yhdysvaltoihin. Kiina on painostanut Kanadaa rankasti, ja muun muassa sen kahden kansalaisen pidätys Kiinassa on tulkittu Kiinan vastaiskuksi talousjohtajan pidätykselle.

Ensimmäinen kuuleminen on määrä järjestää 6. helmikuuta.

Huawei torjui rikossyytteet ja kertoo olevansa pettynyt kuultuaan niistä.

–  Yhtiö kiistää, että se tai sen kumppanit olisivat syyllistyneet syytteissä mainittuihin rikkomuksiin, yhtiö kirjoitti lausunnossaan uutistoimisto AFP:lle.

Yhtiö "ei ole tietoinen, että rouva Meng olisi tehnyt mitään väärää, ja uskoo että oikeusistuimet Yhdysvalloissa tulevat lopulta samaan lopputulokseen".

 

Lue myös:

    Uusimmat