Viimeisen viiden vuoden aikana ruotsalainen järjestäytynyt rikollisuus on kasvanut Espanjan aurinkorannikolla Costa del Solissa. Asiasta uutisoi espanjalainen lehti El Pais.
Espanjan lämpö houkuttelee turistien lisäksi myös rikollisia. El Paísin mukaan maassa tapahtuvia kidnappauksia, rahanpesua, huumeita sekä päivällä tapahtuvia pommituksia ja ammuskeluja yhdistää yksi asia: Ruotsi.
Viimeisen viiden vuoden aikana skandinavialaiset rikollisryhmät ovat nostaneet päätään Málagan provinssissa. El Pais -lehden mukaan ryhmät ovat tunnettuja äärimäisestä väkivaltaisuudestaan.
– Heitä pelätään, koska heillä on kylmäverinen toimintatapa ja he kykenevät tunkeutumaan mihin tahansa yhteiskunnan osa-alueelle, lehti kirjoittaa.
Yli 100 pidätystä vuodesta 2018 lähtien
Rikollisryhmien "logistiikkakeskus" sijaitsee luksuselämästä tunnetussa Marbellan kaupungissa. Poliisin mukaan Costa del Solin alueella on tehty yli 100 pidätystä liittyen ruotsalaisperäisiin rikollisjengeihin vuodesta 2018 lähtien.
Tunnetuimpia pidätettyjen joukossa olleita on ollut esimerkiksi Amir Mekky, jonka uskotaan olevan kahden murhan takana. Mekkyn kerrotaan johtaneen palkkamurhaajien verkostoa, joka tunnettiin nimellä Los Suecos (Ruotsalaiset).
Verkostoa on syytetty noin 20 murhasta Ruotsissa.
Viime helmikuussa Marbellan pormestarin ruotsalaiset aviomies ja poikapuoli pidätettiin epäiltynä huumekaupasta ja rahanpesusta. Operaatio sai alkunsa Ruotsin poliisin vihjeen perusteella.

